Talo Ahonlaidalla: Vihdoinkin kotona

maanantai 8. elokuuta 2016

Vihdoinkin kotona

Kyllä! Täällä sitä ollaan viikko totuteltu uudessa kodissa asumiseen! Pakkaaminen, vanhan ja uuden kodin siivous sekä muutto olivat melko hikistä puuhaa helteistä ja kiireestä johtuen, mutta apujoukkojen voimin niistä selvittiin. 


 Kolme vuotta ja kolme kuukautta, niin kauan me rakensimme ennen muuttoa. Tyttö on vain kuukauden vanhempi. Monesti, kun ihmiset kuulevat, miten kauan olemme rakentaneet, on kommentti jotakin tyyliin "sehän on mukava, että olette rakentaneet kaikessa rauhassa, kun on pieniä lapsiakin". Välillä tokaisen vain, että "niinhän se on", kun en jaksa ruveta selittämään. Totuus on kuitenkin se, että mies on ollut lähes joka arki-ilta ja lauantai nämä kolme vuotta raksalla ja nyt kesän ajan melkeinpä joka sunnuntaikin. Ja minä yksin kotona aluksi kahden, ja viimeisen vuoden ajan kolmen pienen lapsen kanssa. Mitenkään kovin rauhallisilta nämä kolme vuotta eivät siis ole tuntuneet. Meidän talon kaltainen massiivihirsitalo nyt ei vain rakennu oman työn ohessa ihan yhtä nopeasti, kuin pakettitalo kokopäiväisten työmiesten toimesta. 

Tytöllä jälleen yllään yksi tätini aikoinaan minulle virkkaamista mekoista

Nyt on joka tapauksessa se kauan odotettu etappi saavutettu ja olemme täällä edelleen keskeneräisessä kodissa, mutta nyt kaikki saman katon alla. Mies on käsitellyt lasten nukkumaan menon jälkeen keittiön tasoja ja emmeköhän me keittiön kaapit ja uunin sekä liedenkin saa kohta käyttöön. Siihen asti joudumme pärjäämään ilman laskutasoja ja syömään pelkkiä mikroruokia. Perunat ovat "keittyneet" mikrossa ihan hyvin ja tänään herkuteltiin mikrolätyillä. Mutta jopa minä, jolle ruuanlaitto on jokapäiväistä pakkopullaa, odotan, että saan keittiön kokonaan käyttööni ja pääsen taas laittamaan jotakin muutakin kuin mikroperunoita ja kaupan eineksiä.



Mummulastani löytyneet vanhat räsymatot halusin saada heti lattiaan väriä tuomaan. Niillä sai heti niin kotoisan tunnelman, kun muuten tavarat ja huonekalut hakevat yhä paikkaansa. Ikean Ektorp-sohvan tilalle kun saisimme kunnostettua joskus huutokaupasta ostamamme vanhan puusohvan, niin sitten alkaisivat aikalailla kaikki huonekalut olla vanhoja. Vanha vain kummasti viehättää, ei sille mitään mahda!

Vielä on hirvittävän paljon banaanilaatikoita ja epämääräisiä jätesäkkejä odottamassa purkamista. Viimeistään tässä vaiheessa pitäisi varmaan minunkin ruveta noudattamaan KonMari-oppia, koska ennen muuttoa en ehtinyt ja jaksanut käydä kaikkia tavaroita läpi. Kirpparitavaraa ja -vaatetta on kyllä kertynyt taas monta säkillistä ja itselllä on kova tavaraähky, joten vielä pitäisi saada kotia tyhjemmäksi. Kun vain saisi tuon miehenkin samalle päälle. Itsekin olen kyllä välillä huono luopumaan asioista, kun pienestäkin pahvinpalasta tai vastaavasta voi vaikka myöhemmin askarrella jotakin tosi kivaa jne. ;) Roskiin meillä ei siis paljon mitään käyttökelpoista heitetä, mutta onneksi on kirpparit, joihin voi hyvillä mielin viedä meille tarpeetonta tavaraa. 

Olen jo pitkään miettinyt, että muuton jälkeen haluaisin vaihtaa blogini nimen. Tämän hetkinen, yli neljä vuotta sitten keksitty nimi, kun ei kuvaa oikein millään lailla blogini nykyistä sisältöä. Mietinpä vain, että vaihtaako vain uusi nimi banneriin ja pitää blogin osoite ennallaan, vaiko tehdä kokonaan uusi blogi ja yrittää siirtää tämän blogin kaikki postaukset uuteen blogiin. Ilmeisesti tämä on jollakin konstilla mahdollista. Näitä vanhoja postauksia en kuitenkaan halua kadottaa. Jos sinulla on kokemusta, miten tämä nimenvaihdos kannattaisi toteuttaa, niin otan mielelläni vinkkejä vastaan. :)
 

53 kommenttia:

  1. Mahtavaa!! Onnea uuteen kotiin <3

    VastaaPoista
  2. Oikein paljon onnea ja iloa uuteen kotiinne! Innolla odotan jatkoa ja uusia kuvia kodistanne. Tv.Rita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rita! Kuvia tulee pikkuhiljaa, kun hommat täällä etenevät :)

      Poista
  3. Ihana koti teillä. Onnea uuteen kotiin ja tervetuloa kylälle! -Tarja

    VastaaPoista
  4. Mahtava kuulla että olette päässeet muuttamaan uuteen ihanaan kotiinne!!!! Kiva päästä seuraamaan minkälaiseksi sisustus muotoutuu. Oma talokuume vaan sen kun kasvaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se kyllä aivan mahtavaa näiden raksavuosien jälkeen olla viimein omassa kodissa :)

      Poista
  5. Ihanaa, että olette päässeet oman katon alle! Tästä kertomastasi tuli vahvasti omat muutonaikaiset muistot mieleen, minulla koko raksaväsymys kulminoitui muuttoon, ja olin jotenkin pettynyt kun uudessa talossa olikin heti hirveästi pyykkiä ja sotkua, kun kiireellä rakennettiin viime hetket, että päästiin muuttamaan. Meillähän talon laittelu jatkuu tässä vieläkin, mutta kun perusjutut toimivat niin maalailua ja muuta pientä on oikeastaan tosi kivakin tehdä tässä asumisen lomassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sen on huomannut tässä reilun viikon aikana, että ei se elämä täällä uudessa kodissakaan mitään täydellisen ihanaa ja helppoa ole koko aikaa, kun tosiaan on vielä paljon kesken ja lapsillakin on totuttelemista, että mihin saa koskea ja mihin ei. Pikkupoitsu on varsinkin koko ajan kädet noessa, kun on pakko teistailla uuninluukkuja jne. :D Mutta on täällä uudessa kodissa maalla kuitenkin niin erilaista ja ihanaa, kun on niin ulkona kuin sisälläkin monenmoista kaunista katseltavaa :)

      Poista
  6. Paljon Onnea uuteen kotiin! <3 Voin vain kuvitella miten ihanalta tuntuu monen vuoden uurastuksen jälkeen :) Innolla jään odottelemaan postauksia jatkossa :)

    VastaaPoista
  7. Melkoisen urakan olette tehneet, mutta lopputulos palkitsee sen kaiken vaivan! Meilläkin kolme vuotta taaksepäin tehtiin ruoat pihalla krillillä koko kesän, kunnes syksyllä saatiin keittiö tehtyä taloon. Voi miten ihanalle silloin tuntui laittaa makaronilaatikko aivan oikeaan uuniin : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos mies ei olisi töissä, vaan kotona, niin meilläkin varmaan grillattaisiin harva se päivä. Lapsetkin jo odottavat, että saisivat tuttuja ja turvallisia äidin tekemiä ruokia, eikä vain kaupan erikoisen makuisia valmisruokia. Se tuntuu kyllä aika imartelevalta :)

      Poista
  8. Onnea, aivan hirmuisesti onnea! Olen omalle miehellenikin hämmästellyt, miten ihmeessä olet jaksanut näin kauan lapsten kanssa, kun miehesi on ollut lähes kaiken vapaa-aikansa työmaalla. En osaa sanoa muuta kuin, että arvostan, todella arvostan, ja osaan ymmärtää, että nyt varmasti nousee syvä huojennus - ehkä väsymyskin tällaisen rupeaman jälkeen. Jos mahdollista, pieni lepo ehkä tekisikin poikaa, ja sitten uudella innolla jatkamaan rakentelua ja sisustusta. Mutta tietenkin se keittiö! Huh. Taas arvostan, niin arvostan! Me ollaan pelkästään kakkoskodissa oltu alle kuukausi ilman keittiötä, grillaten ulkona ja kokkaillen asuntoautossa (torpan alapohja kaivettu ulos, eikä torpassa lattiaa - pikkuinen remppa käynnissä ;), ja se on ollut jo minulle tosi iso juttu!

    Tsemppiä, lepoa, ja iloa sekä tietenkin paljon onnea uuteen kotiin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Eipä tuossa omassa tai miehenkään jaksamisessa ole kehumista viime aikoina ollut, mutta jotenkin on ollut pakko selvitä. Nyt saa tosiaan hidastaa rakennustahtia ja tehdä sen mukaan, mitä jaksaa. :) Keittiötä todella odotan kovasti. Toivotaan, että se valmistuisi pian :)

      Poista
  9. Ihanaa, paljon onnea muuton johdosta ja tervetuloa asumaan uuteen kotikylään! Lapset on monta kertaa todenneet, että mukavaa, kun meillä on nyt ihan oikeat naapurit! <3

    Omassakin muistissa on vielä hyvin nuo muutonaikaiset tunnelmat. Kyllä ne melko sekavia viikkoja oli, kun viimeiseen asti tehtiin töitä ja sitten kuitenkin vastassa oli keskeneräinen talo ja rakentamista täytyy paikoin jatkaa piankin. Meilläkin on vielä varastossa epämääräisiä laatikoita muuton jäljiltä, kun silloin ei ollut voimia käydä tavaroita läpi.

    Tämän rakentamisen luonnetta on monelle vaikea selittää, meilläkin se jatkuu edelleen ja vielä pitkään.. Onneksi on vertaistukea naapurissa. :D Mutta kyllä täällä on ihanaa asua, niin monesti olemme todenneet, että kannatti tehdä töitä kovasti. Asuinpaikkana tämä valtavan kaunis ja talo on arvojemme mukaisesti toteutettu. Kun pahimman väsymyksen selättää, sen vasta oikein ymmärtää, minkälaisen kodin ja paikan on saanut asuakseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina! <3 Ihanaa päästä viimein tänne maalle ja mukava, kun lapsille on teidänkin lapsista samanikäistä seuraa. :)

      Sehän tässä onkin, kun periaatteessa nyt pitäisi levätä ja jatkaa rakentamista pikku hiljaa, mutta kun se keittiökin olisi kiva saada mahdollisimman pian käyttöön. Meillä ei "onneksi" ole varastoa vielä ollenkaan, joten kaikki muuttolaatikot pitäisi piakkoin saada purettua ja tavarat niistä joko käyttöön tai kiertoon.

      Kaunista täällä kyllä on, silmä lepää näissä maisemissa :)

      Poista
  10. Jesjes mahtavaa!! Sinne jäi rivari ja tilalle tuli OMA KOTI!!! Olkoot sitten kuinka kesken hyvänsä, oma koti ja oma maa!! Ja samanhenkisiä naapureita! Ja sit pikkuhiljaa tavaramäärää ja huonekaluja vaihtamaan sopivampaan, suurin hyppy on nyt tapahtunut. Onnellinen teidän puolesta!

    VastaaPoista
  11. Mahtionnittelut uuteen kotiin! Valtava urakka takanapäin, huh huh. Olen pitkään seurannut blogiasi ja nyt kun otit itse asian puheeksi niin voin mainita että olet oikeassa nimiasiassa. Nimi tuli aina jossain vastaan ja oli todella epäkiinnostava, sitten kun klikkasin sivun auki olin aina iloisesti yllättynyt; sehän olikin tämä ihana blogi! Nimi todellakaan ei kuvaa upeaa sisältöä.
    Mutta kaikkea hyvää elämäänne uudessa kodissa, nyt pitäisi sitten muistaa välillä levätä ja ihailla kätten jälkiä. Työtä varmaan on vielä pajon, mutta se helpottaa kun kaikk on yhres koos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nina! Blogin nimi on tosiaan menossa vaihtoon heti, kun ehdin asiaan perehtyä :)

      Poista
  12. Aivan mahtavan projektin olette kyllä jaksaneet! Onnittelut uuteen kotiin muutosta ❤ paljon on jaksamista vaadittu teiltä molemmilta varmasti tähän päivään asti jo mutta nuin ihanan kodin eteen kyllä on kannattanut nähdä vaivaa! Voimia teille eteenpäinkin, eiköhän se keittiökin pian valmistu,niin ahkeralta kuulostaa miehesi panostus asian eteen! Mekin tullaan aikanaan muuttamaan keskeneräiseen taloon. Kunhan saadaan nyt sen verran valmiiksi että antavat meille muuttoluvan 😁 sen verran niukasti on neliöitä nykyisessä väliaikaiskodissa 🙊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanni! Eiköhän se keittiö tosiaan pian valmistu. Jospa sitä vielä hetken jaksaisi noilla mikroruuilla :D

      Poista
  13. Kova työ palkitaan noin kauniissa uudessa kodissa. Paljon onnea <3

    VastaaPoista
  14. Onnea uuteen kotiin! Yrittäkää jossain välissä pitää pieni huilaustauko ja ladata akkuja! Sitten taas jaksaa!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! Kyllä tässä levätäkin täytyy. Meinaa vain olla vaikeaa välillä unohtaa tekemättömät työt :)

      Poista
  15. Oi, onpa ihana kuulla! :) Onnea uuteen kotiin! <3

    VastaaPoista
  16. Paljon onnea uuteen kotiin! <3 Olen liittynyt blogisi lukijoihin vähän jälkijunassa, vasta pari kuukautta sitten, kun oma rakennusprojektimme alkoi. Teillä on kertakaikkiaan upea talo! Meillä rakentuu lamellihirsitalo, semmoinen kompromissiratkaisu, kun mies tykkää uudesta ja minä vanhasta tyylistä. Tsemppiä muuttoon!

    Sonja (kotirantaan.blogspot.com)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Sonja! Tsemppiä teillekin rakennusprojektiin :)

      Poista
  17. Paljon, paljon onnea uuteen kotiin😊

    VastaaPoista
  18. Onnittelut uuden kodin asukkaille 👍😊 Aivan ihanalta näyttää.

    VastaaPoista
  19. Olipa ihana uutinen!! Melkein alusta asti on tullut projektianne seurattua. Valtaisasti onnea uuteen kotiin! Pian se siitä valmistuu kun tosiaan olette nyt yhden katon alla. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! Mukava kuulla, että moni on seurannut projektiamme pitkään ja on niin iloinen meidän viimein päästessä muuttamaan :)

      Poista
  20. Hirmuisesti Onnea uuteen kotiin! <3

    VastaaPoista
  21. Ihanaa! ❤️ Onnea uuteen kotiin!

    VastaaPoista
  22. Onnea ja iloa uuteen kotiin! Hienolta näyttää ja voin uskoa,että helpottavalta tuntuu rakentamisen tuossa vaiheessa. Lisää ihania kuvia odotellen Hansu

    VastaaPoista
  23. Ihanaa, hurjasti onnea uuteen kotiin
    kotiin! Onpa kiva kuulla, että nyt olette päässeet muuttamaan! Teillä on todella upea koti, olette sen todellakin uurastuksella ansainneet! <3 ~ kk

    VastaaPoista
  24. Jeeee, onnea uuteen kotiin!!! :)

    VastaaPoista
  25. Tuttu lausahdus. :) Me rakensimme "vain" aika tarkalleen kaksi vuotta, mutta moni ei hahmota sitäkään, että se tosiaan oli rakentamista koko aika. Mies oli aamuseitsemästä puoli neljään ma-pe töissä, sieltä suoraan raksalle, puoliltaöin kotiin. Lauantai aamusta iltaan raksalla, sunnuntait lepoa. Minä olin kolmen alle kouluikäisen kanssa kotona, ja olihan se aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä on sitten ollut hyvin samanlainen "pikku projekti" kuin meilläkin! :) Aika hyvin aika kultaa muistot, kun jo nyt puolen vuoden asumisen jälkeen meinaa raksamuistot unohtua.

      Poista

Viestisi ilahduttaa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...