Talo Ahonlaidalla: Pala palalta...

lauantai 23. heinäkuuta 2016

Pala palalta...

Kävin tällä viikolla lasten kanssa Tuurin tivolissa. Äitini ja siskoni tulivat avuksi, sillä yksin en olisi reissusta kolmen lapsen kanssa selvinnyt. Lapsilla olikin oikein antoisa ja uuvuttavakin reissu, kun tivolilaitteiden jälkeen oli vuorossa vielä muumileikkipuisto sekä Keskisen sisällä oleva leikkipaikka. Itse ehdin hyvin katsastaa kyläkaupan valikoiman ja joitakin tarpeellisia löytöjäkin tein omaan vaatekaappiini.

Meidän hurvitellessa mies on jo palannut kesälomalta töihin ja tehnyt lisäksi pitkiä päiviä talolla. Niin on vain talo taas astetta valmiimpi, kun loputkin lattiat saatiin maalattua. Tuo Ottossonin vaalean harmaa pellavaöljymaali ihastuttaa kyllä kovasti.



Pieniä, mutta tärkeitä yksityikohtia on myös saatu paikoilleen. Näitä siis muun muassa pellit kaakeliuunin ja puuhellan edessä. Mies on myös maalannut keittiön ikkunalistat sekä liesikuvun. Saarekkeen päädyt on paneloitu ja jalkalistat ovat paikoillaan. Uunikin on löytänyt paikkansa saarekkeessa.


Ovien värit ovat vielä mietinnässä. Valkoinenhan meillä oli ajatuksena, mutta se on alkanut tuntua vähän liian tavanomaiselta ja tylsältä ratkaisulta. Ovet saavat olla aluksi puun väriset ja kunhan kaikki muut pinnat on maalattu, niin eiköhän niillekin sopiva väri löydy. Alla kuistin, kodinhoitohuoneen ja Wc:n kauniit vanhat ovet eteisessä.




 Mukavia hellepäiviä!

19 kommenttia:

  1. Vai minkä näköistä teillä siellä jo on! Kyllä tulee vain ihana koti <3

    VastaaPoista
  2. Hei! En voi kuin ihastella tätä teidän kaunista taloa. Tuosta tulee varmasti ihana koti. Mielenkiinnolla seuraan jatkokssakin projektin edistymistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu! Tervetuloa seuraamaan projektiamme! :)

      Poista
  3. Voi että! :) Teille tulee todella kaunis koti!

    VastaaPoista
  4. Todella kaunista! On niin seurata kotinne valmistumista ja lopputulosta odotellaan täälläkin jännittyneenä : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna! Itsekin odotan todella malttamattomana, että saadaan viimeisetkin maalit pintaan ja keittiön laatikot paikalleen jne. Muutto on tosi lähellä, joten pian pääsen myös sisustuspuuhiin! <3

      Poista
  5. Hyvältä näyttää! Iso juttu, kun lattiat on maalattu. Ja kyllä tuo kakluuniuuni onkin kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina! Vanha kakluuni on tosiaan kaunis :)

      Poista
  6. Näyttää ihanalta! Upea vanha kakluuni ja ovet, mahtavaa että pian pääsette muuttamaan. :)

    VastaaPoista
  7. Hyvää on kannattanut odottaa! Sinulla on kyllä taitava mies!
    Onnen hetkiä ja voimia viimeistelyyn!

    Susku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susku! Mies on kyllä taitava, sitä saan aina ihmetellä :)

      Poista
  8. Onpa teille tulossa kaunis koti <3 Täällä huokailen ihastuksesta! Kaakeliuuni on aivan tavattoman kaunis <3 Kaikki niin harmoonista. Taidatte päästä kohtapuolin muuttamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Kaaru! Itseasiassa muutimme juuri viikonlopun aikana. :) Laittelen postausta heti, kun saan otettua sellaisia kuvia, joissa näkyy muutakin kuin banaanilaatikoita. :)

      Poista
  9. Heippa! Tullaan huomenna asuntomessuille, pitääpä ajaa teidän asunnon ohi :) en osaa kirjautua puhelimella t. Remppis/Marika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kannattaa tosiaan ajella täälläpäin, kun naapurissa on tuo ilmainen oheiskohdekin. Ja meilläkin saa käydä oveen koputtamassa, jos auto näkyy pihassa. :) Täällä on aikamoinen muuton jälkeinen kaaos, mutta kurkistamaan saa kyllä tulla :)

      Poista

Viestisi ilahduttaa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...