Meidän talo

Olemme haaveilleet omasta talosta jo useamman vuoden ajan.  Seurustelumme alku aikoina mieheni järkytti minua kertoessaan, että hän haluaa ehdottomasti rakentaa hirsitalon. Minun ainut kuvani hirsitalosta oli puun värinen pyöröhirsinen kesämökki, enkä ollut todellakaan haaveillut asuvani sellaisessa. Useamman kerran asiasta väännettyämme hyväksyin kuitenkin sen tosiasian, että jos tämän miehen haluan, niin hirsitalokin kuuluu pakettiin. Onneksi kuvani hirsitaloista on laajentunut sen jälkeen. :)

Vielä hetki sitten kuvittelimme rakentavamme perinteisen pohjalaistalon näköisen uuden hirsitalon. Finnlamellin Aurinkokartano oli meidän molempien suosikki ja sitä mukaillen olisimmekin talon suunnitelleet.

Finnlamellin Aurinkokartano

Mies oli aina välillä väläyttänyt ajatusta, että jospa ostaisimmekin vanhan hirsitalon kehikon ja siirtäisimme sen tontillemme. Minä en tästäkään heti innostunut, mutta tutustuttuani asiaan, se alkoi tuntua ihan hyvältä vaihtoehdolta. Pian mies löysikin myynnissä olevan vanhan pohjalaistalon, ja ihastuimme siihen ensi näkemältä. Kävimme vielä parin asiantuntijan kanssa sitä katsomassa, eikä siinä kauaa mennyt, kun löimme jo kaupat lukkoon. Olemme nyt siis 1890-luvulla rakennetun talon omistajia! Ja uskokaa tai älkää, mutta maksoimme talosta tasan yhden euron. Tosin kaikki talon ja tontin purku- ja siivouskustannukset jäävät meidän maksettavaksemme, joten kyllähän niitä euroja vähän enemmänkin hupenee.

Meidän "uusi" talo!

Kyllä tässä taitaa useampi vuosi vielä vierähtää ennen kuin pääsemme taloomme asumaan. Ensin talo täytyy purkaa maan tasalle ja ottaa talteen kaikki mahdollinen, minkä voi käyttää uudelleen. Hirret ja perustuskivet tietenkin ja lisäksi ovet, lattialankkuja, kattolautoja, ikkunoita ja muutama pönttöuuni. Sitten hirsikehikko täytyy pystyttää tontillemme ja alkaa varsinainen rakennustyö. 

Mies odottaa rakentamista aika innolla, kun tykkää päästä tekemään käsillään. Minä taas odotan sitä lähinnä kauhulla; se tietää lukuisia yksinäisiä iltoja ja viikonloppuja kotona pojan kanssa. Toki voimme myös ajella miehen seuraksi purkuhommiin ja jatkossa tontille auttelemaan. Käytännössä meidän auttelu voi jäädä aika vähäiseksi, kun aika menee siihen, että minä juoksen pojan perässä ja pidän hänet poissa miehen tieltä ja erossa seinistä törröttävistä nauloista, työkaluista ja muista vaarallisista paikoista. Tästä saimme esimakua eilen, kun kävimme mittailemassa taloa pohjapiirustuksen suunnittelua varten. 

Minä olen myös luonteeltani sellainen, että avaimet käteen -ratkaisu sopisi minulle parhaiten. Saisi valmiin  talon, jonka voisi vain itse sisustaa. En koskaan osaa oikein levätä ja olla rauhassa, jos on joku asia kesken tai tekemättä. Kärsivällisyyttäni tullaan siis todella koettelemaan tällaisessa pitkässä rakennusprojektissa. 

Toiset ovat pitäneet meitä aivan hulluina, toiset taas ovat ihastelleet "uutta" taloamme ja ymmärtävät vanhan talon arvon. Työtä tässä riittää, mutta jos ja kun kaikki sujuu hyvin, niin jonakin kauniina päivänä vielä asumme unelmiemme talossa. Taloprojektia tullaan varmasti seuraamaan blogissani. Ehkä pian laitan jo kuvia purkuhommista, niin näette, missä kunnossa talo on sisältä. 

Ihanaa äitienpäiväviikonloppua kaikille äideille!