Talo Ahonlaidalla: Ystäviä

maanantai 13. helmikuuta 2017

Ystäviä

Me olemme saaneet viime päivinä useita ystäviä meille kylään. Oli ihana nähdä ystäväperhettä, jota olemme nähneet viimeksi yli neljä vuotta sitten. Silloin oli menossa mukana yksi lapsi, meidän esikoinen, ja nyt tuvassa juoksenteli yhteensä viisi iloista lapsosta. Vaikka yhteydenpito monien ystävien kanssa jää välillä joulukortteihin ja satunnaiseen viestittelyyn, niin aina on yhtä ihanaa tavata pitkästä aikaa kasvotusten ja juttua riittää monen vuoden tauon jälkeen. <3 Vielä on monta ystävää, jotka eivät ole käyneet uudessa kodissamme, mutta kaikki kyllä kutsutaan kylään, kunhan ehditään. :)




Meidän uudessa kotikylässä on paljon lapsiperheitä ja meidän lasten ikäisiä lapsia. Osa onkin jo tullut tutuksi lasten kerhossa, mutta paljon on vielä tutustumista edessä. Lauantaina saimme lähistöllä asuvan perheen meidän luokse ensimmäistä kertaa, ja lapset kyllä hoitivat tutustumisen hämmästyttävän mallikkaasti ja itsenäisesti. Sekä poika, että tyttö löysivät heti kivat pelit ja leikit ikäistensä lasten kanssa, ja pikkuvelikin meni sujuvasti joukon jatkona. On ihana huomata, että lapset ovat iän ja oman kerhon myötä rohkaistuneet ja oppivat muodostamaan omia, tärkeitä, ystävyyssuhteita.


 Leivoin hyviä keksijäätelöpaloja, joita olen tehnyt kerran aiemmin, monta vuotta sitten. Nämä makoisat herkut maistuivatkin kaikille, ja luulenpa, että seuraavaa valmistuskertaa ei tarvitse kovin kauaa odottaa.



Keksijäätelöpalat (16kpl)
450g Digestive-keksejä
100g voita
1,5l vaniljajäätelöä
3dl kinuskikastiketta

Aseta leivinpaperia suorakaiteen muotoisen vuoan pohjalle ja reunoille. Hienonna keksit muruiksi. Sulata rasva ja lisää keksinmurujen joukkoon. Sekoita. Taputtele hieman yli puolet keksiseoksesta vuoan pohjalle ja pakasta 15 minuuttia. Anna jäätelön sulaa hetken aikaa ja notkista se sekoittamalla kuin pehmikseksi. Levitä jäätelö keksipohjan päälle ja pakasta 30 minuuttia. Kaada kinuskikastike jäätelön päälle. Ripottele loppu keksimuruseos ylimmäiseksi. Pakasta vähintään neljä tuntia. Poista vuoasta leivinpaperin avulla ja leikkaa paloiksi. Tarjoa esimerkiksi marjojen tai persikkaviipaleiden kanssa. 

 Ohje on hyvin helppo ja onnistuu varmasti, vaikkei mikään jauhopeukalo olisikaan. Resepti on ollut aikoinaan Yhteishyvä-lehdessä.

Eilen innostuin jatkamaan pitkään tauolla ollutta verhojen ompelua. Sain ommeltua viimeiset keittiön salusiinit valmiiksi ja aloittelin myös pitsikappojen tekoa. Kuvailen verhoja tänne blogiin heti, kun tulee valmista!


Oikein ihanaa huomista ystävänpäivää kaikille blogiystäville sekä muille täällä vieraileville! <3

11 kommenttia:

  1. Onpa ihana ohje, täytyy kyllä kokeilla😊. Teillä on kyllä kaunista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Anu! Kannattaa kokeilla ohjetta, on oikein hyvää! :)

      Poista
  2. Aika helppo ohje, voispa onnistua minultakin.
    Teillä on tosi kaunis koti.

    VastaaPoista
  3. Hyvää ystävänpäivää! Näyttääpä teidän keittiö niin keväiseltä ja kauniilta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina! Kyllä nämä valoisat päivät ovat tuoneet kevään tunnun kotiin! :)

      Poista
  4. Hei.kaunista teillä 😊. Kysyisin lattiasta. Onko teil ihan lautalattia? Onko tullut jo paljon koloja? Ootko tykänny lattian sävystä? Meille on tulossa valkoinen mutta toi teidän lattia näyttää kauniin väriseltä. Onko se mitä maalia? Onko vaalea lattia ollut teidän mielestä hankala? T.jonna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna! :) Meidän lattia on kuusilankkua. Koloja on tullut jonkin verran. Lapset kun heittelevät kovia tai teräväreunaisia leluja, niin niitä tulee väkisin, mutta minua se ei juuri haittaa. Tuleepahan enemmän sellaisen vanhan lankkulattian vaikutelma, kun lattia kuluu ja ei ole niin tasainen. :)
      Ollaan tykätty vaaleasta lattiasta, eikä olla nähty siinä mitään ongelmaa. Lattiat on maalattu Ottossonin vaaleanharmaalla (ljusgrå) pellavaöljymaalilla ja se on kyllä tosi kaunis, hyvin vaalea sävy. Katto meillä on ihan valkoinen, joten ei haluttu lattiaa ihan niin kliinisen näköiseksi. :)

      Poista
    2. Ihanat kuvat! Ja tuota keksijäätelöä kokeilen kyllä heti seuraavan tilaisuuden tullen. Vaikuttaa herkulliselta!

      Ihanaa ystävänpäivän ehtoopuolla sinulle ❤

      Poista
    3. Meillä on muutamassa huoneessa valkoiset lautalattiat ja huhhei niitä saa pestä ja puunata! Mutta meillä on noi rapatassu koirat jotka ei käytä kenkiä ulkoillessaan! Jos ei ole lemmikkejä en nää valkoistakaan lattiata vaikeana pitää puhtaana - ja toisaalta, tuleepahan siivottua aina lika pois 😄

      Poista
    4. Kiitos Kaaru! <3 Kannattaa kokeilla, on tosi helppo herkku! :)

      Viivi, kyllähän meilläkin nuo lapset ovat varsinaisia sottapyttyjä, mutta minä kun en ole mikään turhan tarkka tuossa siivouspuolessa, niin hyvin on selvitty. Kestän siis, vaikkei lattiat ole koko aikaa niin tiptop puhtaat ja hyvin on tahrat kyllä lähteneet aina pestessä. :)

      Poista

Viestisi ilahduttaa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...