Talo Ahonlaidalla: Viikonloppu!

perjantai 27. huhtikuuta 2012

Viikonloppu!

Eilen riitti taas menoa ja meininkiä mammapiirissä. Piiri pidettiin tällä kertaa meidän kotona ja ensimmäistä kertaa kaikki kahdeksan mammaa olivat paikalla, lapsineen tietenkin. Kyllä nousivat desibelit välillä aika korkealle, kun kahdeksan naista ja 13 lasta yrittivät kaikki saada äänensä kuulumaan! Mukavaa oli, mutta myönnettäköön, että kun talo tyhjeni ja poika meni päiväunille, niin pitkästä aikaa annoin itsellenikin luvan nukkua päiväunet. 

Mokkapaloja viikonlopuksi




Illalla kävin vielä kahden ystäväni kanssa syömässä ulkona. En muista, milloin olisin viimeksi ollut jossakin muualla kuin kampaajalla ilman poikaa tai miestä. Hyvää teki puhua naisten juttuja, vaikka vähintään puolet meidän aiheista liittyi kyllä lapsiin. Pari tuntia siinä vierähti hyvässä seurassa herkullista ruokaa nauttien ja kotiin palatessa oli ihana kuulla, että poika oli viihtynyt hienosti isin kanssa. Lähtiessäni pojalla oli nimittäin vähän itku kurkussa, niin vähän olemme olleet erossa toisistamme. Sain onneksi iloisen hymyilevän pojan syliini ja heti piti laittaa poski poskea vasten ja halia, kun äiti tuli takaisin. Mies oli taas vaihteeksi syöttänyt pojalle jättiannoksen mämmiä ja sen kyllä huomaa näin jälkeen päin. Ihan muutamat ylimääräiset kakkavaipat on vaihdettu sen ansiosta. :D

Poika löysi kaapista vähän välipalaa

Miehen ystävä edellisestä kotikaupungistamme tuli tänään ja viipyy ainakin huomiseen. Hän toi pojalle hienon auton, jolla onkin ajeltu koko ilta. Minulle ja miehelle hän toi raksahanskat! Niitä tullaan varmasti tarvitsemaan, kun pääsemme jo lähiaikoina haaveemme kimppuun. Tästä lisää heti, kun muutama asia vielä varmistuu. :) Viikonloppusuunnitelmiin kuuluu ainakin huominen konsertti, jossa laulaa ja soittaa ystäviämme. Odotan innolla! Luultavasti aloitamme myös grillikauden!

 Keväistä viikonloppua!

4 kommenttia:

  1. Mammapiirit on kyllä kivoja -desibeleistä huolimatta:) Odotan kyllä kovasti sitä, kun muutaman viikon päästä lähdemme ihan vain mammojen kanssa (lapset jää isien hoitoon) herkuttelemaan... Joskus on ihana antaa aikaa itselleen, se on myönnettävä! No voihan mämmi -se saa kyllä kovimmankin vatsan toimimaan:)
    Voimia raksahommiin, ihana asia♥

    VastaaPoista
  2. Juu, kyllä täytyisi muistaa useamminkin lähteä kotoa vähän tuulettumaan. Ja kiitos, voimia varmasti tarvitaan tulevaan urakkaan!

    VastaaPoista
  3. Mammapiirit ovat arjen akkujen lataamiseen ihan parhaita!!Itselläni ne ajat ovat jo muistoina sydämellä:)
    Aurinkosunnuntaihin mukavia tuokioita!! Itse taidan tanssittaa haravaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Meillekin mammapiiri on aina viikon kohokohta. Kiitos! :)

      Poista

Viestisi ilahduttaa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...