Talo Ahonlaidalla: Kesäkenkiä

lauantai 24. toukokuuta 2014

Kesäkenkiä


Lämmintä on piisannut, ja ulos on mukava mennä heti aamupalan jälkeen, 
kun on vielä edes vähän vilpoisempaa. Yhtenä aamuna oli sopiva keli 
laittaa tytölle päälle Kappahlin alesta nappaamani hauska jumpsuit. Yleensä 
en käytä harmaata enkä sinistä itselläni enkä tytöllä, mutta tämä oli niin 
suloinen ja edullinen, että en voinut olla ostamatta sitä. Ompelemani
ruusukepipo on aikalailla samaa väriä, kuin puvun vaalenapunaiset kukkaset.


  
Jalassaan tytöllä on Kavat No:1 -kengät *, jotka tilasin Brandosilta *. 
Kengät ovat mielestäni tosi nätit kaikessa yksinkertaisuudessaan. Mietin 
vähän vaaleanpunaisia vastaavia, mutta en löytänyt sopivaa kokoa mistään. 
En osannut päättää, mitkä kengät tytölle valitsen, joten tilaaminen venyi 
ja venyi. Siksi jouduimme turvautumaan pojan vanhoihin kenkiin parin 
viikon ajan. Näillä koon 19 kengillä on huomattavasti tukevampi tepsutella, 
kuin kaksi numeroa liian suurilla isoveljen kengillä. Hyvinpä tyttö 
niilläkin kuitenkin pystyssä pysyi. Välillä hän ottaa jo melkeinpä 
juoksuaskelia, kun on niin kiire ehtiä isoveljen leikkeihin mukaan. 



Vielä olisi hakusessa jotkut kesäsandaalit, mutta sopivia ei ole tullut 
vastaan. Muutamia nättejä olen löytänyt, mutta niistä ei ole tietenkään ollut 
saatavilla noin pieniä kokoja. Nämä Kavatin kengät ovat toisaalta niin sievät, 
että käyvät aivan mainiosti mekon kanssa parin viikon päästä oleviin häihinkin. 


Pojalle löysin kivat ruskeat Pepinon kengät Zalandolta. Otin hänelle 
tarkoituksella tarrakiinnitteiset kengät, jotta hän voisi pukea itse kengät
jalkaansa. Ehkä poikakin jo loppukesästä suostuu sitä yrittämään. :D




Helteistä lauantaita!


*Postaus sisältää mainoslinkin*

4 kommenttia:

  1. Kerrassaan ihania kuvia lapsista ja kengät näyttää hyviltä. Kyllä noilla voi huoletta kesän viilettää :)

    Ihanan aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Supersuloinen tuo jumpsuit-tallustelija takaapäin-kuvassa!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ookkin! :) Tyttö on aina niin tohkeissaan tepastelemassa oman vaaleanpunaisen lapionsa ja ämpärinsä kanssa. Tällä kertaa vain mukaan tarttui myös tuo keltainen ämpäri, joka ei sovi sitten ollenkaan kuvan muuhun värimaailmaan ;)

      Poista

Viestisi ilahduttaa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...