Talo Ahonlaidalla: Tuunattu mekko

keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Tuunattu mekko

Tänään aamupäivällä saimme mammaystäviä lapsineen meille leikkimään, 
laulamaan ja kahvittelemaan. On niin mukava saada vähän vaihtelua 
arkeen ja nähdä ystäviä nyt, kun kerhotkin ovat siirtyneet kesätauolle.  :)

Sunnuntaina olimme viettämässä tältä erää viimeistä hellepäivää
mummulassa. Lapset olivat aivan innoissaan, kun saivat juoksennella
paljain varpain pitkin pihaa. Oma iso piha on ehdottomasti yksi 
ihanimmista asioista, joita odotan uudessa kodissa. Olen kyllästynyt 
siihen, että aina on lähdettävä johonkin puistoon ulkoilemaan. 
Meidän rivitalon taka- tai etupihalla kun ei yhtään innosta ulkoilla.


Kirpputorille vaatteita viedessäni otin yhden mekkoni talteen. Vanha Vero 
Modan mekko on turhan lyhyt edes legginssien kanssa käytettäväksi, joten 
se on ollut vain muutaman kerran käytössä joskus pari vuotta sitten. 
Mielessä oli, että voisin tehdä siitä tytölle pienellä vaivalla kivan mekon. 
Yhtenä iltana ryhdyin tuumasta toimeen ja siinäpä ei kauaa mennytkään, 
kun leikkelin mekosta sopivat palat ja ompelin yhteen. Kankaasta tuli vielä 
pienet shortsit mekon alla pidettäväksi (vilahtavat alla olevassa kuvassa). 
Tyttö tepsutteli mummulassa niin sievänä uudessa mekossaan.




Tässäpä vielä kankaan palaset, joista mekko syntyi...


...ja tässä mekko ennen tuunausta. Mekosta tuli alkuperäisen mekon
täysi kopio, mutta vain minikokoisena.


Vesi oli jo lämmennyt pienessä järvessä yli 20 asteiseksi, joten uimaan 
oli päästävä. Poika viihtyi vedessä jo melko pitkään, vaikka vähän arka 
veden kanssa vielä onkin. Tyttökin halusi kovasti päästä veteen, mutta 
pienoinen paniikki meinasi iskeä, kun pappa laski pieniä varpaita kylmältä 
tuntuvaan veteen. Tyttö tyytyi sitten lähinnä heittelemään lapiota ja 
ämpäriä rannalta uudelleen ja uudelleen veteen papan nostettavaksi.



Tytön suloinen uimapuku on Kappahlista. Pojan uimahousut ovat samat,
jotka hänellä oli ja kaksi vuotta sitten, tytön ikäisenä. :D Hyvin mahtuvat
vielä, mutta täytyisi kyllä jotkut vähän miehekkäämmät uikkarit hankkia.




Miehen kanssa ehdimme uimaan vasta iltapäivällä, kun odottelimme 
rantasaunan lämpiämistä. Siinä vaiheessa satoi jo rankasti ja salamat 
välähtelivät taivaalla, mutta toipahan vähän lisäjännitystä talviturkkien 
heittoon. On se kyllä aina yhtä ihanaa pulahtaa raikkaaseen järviveteen!



Uusia hellepäiviä odotellessa!


10 kommenttia:

  1. Tosi suloinen mekko, hienoa, kun olet sen vielä omasta vanhasta mekosta saanut tehtyä! Tarpeettomista vaatteista saa kyllä hyvin materiaalia pienten ihmisten asuihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krista! Oli kyllä mukava saada mekko vielä tuolla tavoin käyttöön. Täytyy varmaan alkaa kirppareillakin katselemaan kauniskankaisia vaatteita ihan vain sillä silmällä, että niistä voisi tuunailla tytölle jotain kivaa :)

      Poista
  2. Kaiken kaikkiaan ihana mekko ollut sullakin! :) Ja kaunis typynkin päällä! Ihanan näköistä kesäelämää kuvissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taina! Oli se kaunis alunperinkin, mutta mulle vain jotenkin aivan vääränlainen, että olisin ikinä sitä käyttänyt. Oli kyllä mukavaa kesäelämää! :)

      Poista
  3. Ihana mekko! Tuo on niin kätevää jos jaksaa ja viitsii tuunata vanhoja vaatteita. Itelläkin odottelee muutama vanha kiva aikuisten kesävaate jatkokäsittelyä. Inspis on vaan vielä hukassa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämän mekon toteutus oli sen verran yksinkertainen, että siihen oli mukava ryhtyä. Ei varmaan jäänyt viimeiseksi tuunaukseksi, kun onnistuikin niin kivasti :)

      Poista
  4. Kerrassaan ihana mekkotuunaus!!! Ja miten ihania kuvia! Kyllä tuota kesää, hellettä ja aurinkoa onkin tullut jo tällä viikolla ikävä. Toivottavasti lämpö pian palaa takaisin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Laura! Saisivat helteet tosiaan tulla pian takaisin! :)

      Poista
  5. Tosi suloinen mekkonen!! Samantyyppinen projekti mulla kaapissa odottamassa, kun nappasin kerran kirpparilta aikuisten topin, jossa aivan ihanat kankaat juuri tuolla tavalla poimutettuna. Eiköhän tämä riitä inspikseksi, että saan sen surautettua tyttöselle sopivaksi mekoksi. ;

    VastaaPoista
  6. Kiitos Jonna! Mekko oli kyllä yllättävän nopea ja helppo toteuttaa! Kyllä kannattaa ryhtyä hommaan :)

    VastaaPoista

Viestisi ilahduttaa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...