Talo Ahonlaidalla: Puolivuotias ja amerikkalainen juustokakku

perjantai 13. marraskuuta 2015

Puolivuotias ja amerikkalainen juustokakku

Voitteko uskoa, että meidän pikkuinen vauveli on jo puoli vuotta vanha?! Minä en meinaa uskoa sitä, en sitten millään. Aika kuluu aivan liian nopeasti ja lapset kasvavat silmissä. Mutta minkäs teet! Eipä sille oikein mitään mahda. Onneksi voi aina ottaa lapsista kuvia ja videoita, joita sitten myöhemmin katsella.

Kiinteitä ruokia on nyt maisteltu muutamana päivänä. Keitin perunaa ja porkkanaa, kun niitä sattui kaapissa olemaan. Hauskoja ilmeitä ja irvistyksiä saatiin videolle ensimmäisellä maistelukerralla, mutta eiköhän nuo kunnon pöperöt rupea tässä pikku hiljaa maistumaan. Kiinteän ruuan ohella haluan jatkaa imetystä vielä pitkään, jos poika vain on samaa mieltä asiasta. Jos hän on yhtään isoveljeensä ja -siskoonsa tullut, niin eipä ole pelkoa kovin pikaisesta imetyksen lopetuksesta.



 Pikkuveli on juuri oppinut ryömimään ja nyt mikään ei enää estä häntä sotkeutumasta isompien lasten leikkeihin. Hän ryömii salamana kiinnostavien tavaroiden luo niin, että matot menevät kurttuun siinä tohinassa. Pari viikkoa sitten hän myös nousi konttausasentoon ja siinä hytkytään päivittäin pitkiä aikoja. Välillä poika nostaa vielä polvetkin ylös ja on niin kuin lentoon lähdössä. Kaikista uusin temppu on lähes istumaan peruuttaminen konttausasennosta. Siinä ei kyllä kovin hyvin aina käy, kun istuminen ilman tukea ei vielä suju yhtään. 

Äidin mielestä ei olisi mitään kiirettä oppia kaikkea uutta niin kovin nopeasti. Tämä suloinen hymypoika saisi pysyä pienenä sylivauvana vielä pitkän tovin, mutta kun on niin kova kiire päästä isompien leikkeihin mukaan.
 
 

Lupailin isänäpäivänä tekemäni juustokakun reseptiä, joten tässäpä tulee. Paistettu juustokakku tuo ihanaa vaihtelua liivatejuustokakuille, joita tulee useammin tehtyä. Olen leiponut tätä Amerikkalaista juustokakkua kerran aikaisemminkin ja muistin kyllä aivan oikein, että tämä on todella herkkua! Itse syön oikeastaan kaikki makeat leivonnaiset mieluiten jääkaappikylmänä. Jäiset mustikat ja varsinkin vadelmat sopivat tämän kakun makuun aivan täydellisesti! Reseptin olen napannut täältä


Amerikkalainen juustokakku

Pohja:
200g Digestive-keksejä
100g sulatettua voita

Täyte:
400g Philadelphia-tuorejuustoa
150g crème frâichea
1 1/3dl sokeria
4 kananmunaa
2tl vaniljasokeria
2tl sitruunamehua

1. Murenna keksit. Sekoita sulatetun voin kanssa. Painele keksimuruseos voidellun irtopohjavuoan (halkaisija 24 senttiä) pohjalle. Nosta vuoka kylmään odottamaan.

2. Sekoita tuorejuusto, crème frâiche, sokeri, vanilja-aromi ja sitruunamehu kulhossa. Riko munat yksitellen täytteeseen. Sekoita vatkaimella tasaiseksi.

3. Levitä täyte keksipohjan päälle. Kypsennä 175-asteisessa uunissa noin 45 minuuttia.

4. Jätä kakku huoneenlämpöön jäähtymään. Nosta jäähtynyt kakku kylmään, ja anna sen jähmettyä 4–6 tuntia, mielellään seuraavaan päivään.
 

Kriittiset vaiheet:
 
– Aseta leivinpaperi irtopohjavuoan pohjan ja reunojen väliin. Leikkaa ylimääräinen paperi pois.

– Painele keksimuruseos tiiviisti vuoan pohjalle, jotta kypsä kakku pysyy leikatessa kasassa.

– Nosta täytteen raaka-aineet ajoissa huoneenlämpöön. Niiden tulee olla samanlämpöisiä, jotta täyte ei juoksetu.

– Jos leivot kakun ohjeessa mainittua pienempään vuokaan, se tarvitsee pidemmän paistoajan. Jos teet kakun suurempaan vuokaan, paistoaika lyhenee. Kakku on kypsä, kun se hytisee kevyesti vuokaa heiluttaessa, mutta ei aaltoile.

– Jos kakun pinta tummuu uunissa liikaa, peitä vuoka leivinpaperilla. Ruskistunut juustotäyte maistuu karvaalta.

– Kakun pinta laskee uunista ottamisen jälkeen reilusti, mutta se on silti kypsä. Anna kakun hyytyä rauhassa viileässä useita tunteja.



Tätä kakkua suosittelen ehdottomasti kokeilemaan!

Mukavaa viikonloppua!



8 kommenttia:

  1. Samaa kauhistelen minäkin että kohta (ensi kuussa) minullakin on puolivuotias!!!! Miten voi olla!!!!!!! Mutta kiva seurata teidän poitsua kun niin ovat saman oloiset ton meidän Manun kanssa;) mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi! Taitaa olla aika tavallinen ongelma lapsiperheissä tämä, että aika kuluu liian nopeaa ja vauvat sen kun kasvaa! ;) On tosiaan kiva seurailla eri blogeista omien lasten ikätovereiden touhuja. :)

      Poista
  2. Mitä ihmettä! Nytkö hän jo kohta konttaa!! Ei voi aika mennä noin äkkiä?! :D

    Mulla joka kerta halkeaa tuo kakku siitä keskeltä pinnasta, tulee ikävät railot. En tiiä miksi! Mutta marjoilla sen saisi kyllä hyvin peitettyä - hyvä idis. Pitäisi leipoa tuota joskus, on kyllä huippuhyvää!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Ei tätä meinaa uskoa millään! Tänään poika söi jo kaurapuuroakin vähän ja kohta varmasti konttaa!
      Tomusokerilla ja marjoilla saa tosiaan kakun pienet virheet hyvin peittoon. Mullakin tais silloin ekalla kerralla tulla jotain railoja. Nyt ihme kyllä onnistui aika nappiin, vaikka luin ohjeesta nuo kriittiset vaiheetkin vasta kakun ollessa jo uunissa, enkä tosiaankaan muistanut esim. ottaa aineksia huoneenlämpöön ajoissa. :D

      Poista
  3. Kyllä ne vaan niin vauhdilla kasvaa että perässä on turha yrittää pysytellä.. :) Juustokakku on kyllä hyvää!

    VastaaPoista
  4. Päivällä piipahdin blogissasi ja tuli hirveä himo kokeilla tuota kakkua. Digestivejä ei tietenkään ollut kaapissa, mutta pipareita oli, joten niistä tein. Ranskankerman tilalle kermaviiliä. Sitruunaakaan ei sattunut olemaan, mauksi siis pelkkää vaniljaa. Aivan ältsin hyvää, ja niin jouluista. Tätä on pakko tehdä kaikkiin mahdollisiin pikkujouluihin! :) Kannattaa kokeilla piparipohjalla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä Jonna! Voin vain kuvitella, miten hyvää tämä on piparipohjalla! :)

      Poista

Viestisi ilahduttaa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...