Talo Ahonlaidalla: Hirsiseinien käsittely

maanantai 8. helmikuuta 2016

Hirsiseinien käsittely

Meidän viikonloppu vierähti mukavissa merkeissä. Perjantaina saimme ystäviä kylään, ja lauantaina äitini tuli lapsia katsomaan, jotta minä pääsin yksin kirpparikierrokselle ja ruokakauppaan. Kävin myös pikaisesti talolla miestä katsomassa ja antamassa hyväksyntäni kodinhoitohuoneen hirsien värille.

Päädyimme jo jokin aika sitten siihen ratkaisuun, että alakerran hirsiseinistä tulee ruskeat. Toinen vaihtoehtohan meillä oli joskus vuosia sitten valkoiset seinät, mutta se on alkanut tuntua liian modernilta tämän hetkiseen makuumme. Emme myöskään jaksa odottaa sataa vuotta (kirjaimellisesti), että hirret patinoituisivat itsestään kauniin värisiksi, joten jonkin sorttista väriä hirsiin on siveltävä.



Mies on testaillut sopivaa seinien väriä jo pitkän aikaa erilaisille laudanpätkille. Keitettyyn pellavaöljyyn on sekoiteltu jos jonkinlaisia pigmenttejä, ja viimein löysimme yhdistelmän, jonka molemmat kelpuutimme. Kodinhoitohuoneen seinät käsiteltiin ensin puutärpätin ja keitetyn pellavaöljyn sekoituksella. Mukana oli myös hitusen pigmenttiä. Pohjan kuivuttua mies maalasi seinät keitetystä pellavaöljystä ja eri pigmenteistä koostuvalla kuultomaalilla. Juuri maalattu, märkä, seinä näytti hyvin tummanpuhuvalta, mutta eilen, kun kävimme katsomassa kuivunutta seinää, oli väri vaalentunut ja seinät näyttivät oikein hyvältä. Tummathan ne ovat edelleen, mutta vaaleampaa sävyä etsiessämme väristä tuli aina jotenkin kellertävä. Ajattelimme vielä testata tulevan keittiön kaappien taakse jäävälle seinälle, miltä näyttäisi, jos pohjamaalista jättäisi pigmentin kokonaan pois ja muuten käyttäisi tuota samaa pigmenttiyhdistelmää. Jospa lopputulos olisi sitten astetta vaaleampi ruskea. Mutta tykkäämme kyllä kovasti nykyisestä, kauniin ruskeasta, sävystä.
 
Moni on ollut kauhuissaan, kun olemme kertoneet, että hirsiseinistä tulee tumman ruskeat. Synkältähän se kuulostaakin, jos ei ole tietoinen alakerran pintojen ja huonekalujen muusta värityksestä. Kaikki katot meillä maalataan valkoisiksi, lattioiden väriksi tulee hieman harmaaseen taittuva valkoinen, ikkunan karmit ja verhot ovat valkoiset, ovet ja oven karmit ovat valkoiset, kaakeliuuni, piippu ja puuhellan huuva ovat valkoisia, samoin kaikki keittiön kaapit, skafferi, integroitu jääkaappi ja pakastin, kodinhoitohuoneen paneliseinät jne. Huonekaluissa ja matoissa tuleekin sitten olemaan vähän enemmän väriä. Mutta olemme aika varmoja, että tummat seinät eivät loppujen lopuksi näytä ollenkaan synkiltä sitten, kun kaikki muutkin pinnat ja huonekalut ovat saaneet lopullisen värinsä. 



Kodinhoitohuoneen seinät haluttiin nyt kiireesti saada valmiiksi, jotta putkimies pääsee viimein asentamaan maalämpöpumpun paikoilleen. Pumppu tulee siis tuohon nurkkaan, jossa on paljon kaikenmoisia putkia ja johtoja. Mies rakentaa pumpun ympärille sitten helmipaneelista kaapin eli sekin synkän näköinen nurkka saa valkoisen maalipinnan. Pumpun asentamisen jälkeen mies maalaakin sitten koko alakerran katot valkoisiksi ja tämän jälkeen siirtyy maalaamaan muiden huoneiden seiniä. 


Olisi hauska kuullu, miltä meidän tummahkot seinämme näyttävät teidän luijoiden mielestä. :)
 

42 kommenttia:

  1. Jos katto olisi tumma niin se pimentäisi,mutta tummat seinät vaaleilla kalusteilla näyttää varmasti hienolta. Hyvä valinta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! Niin mekin olemme ajatelleet, että kun ympärillä on paljon vaaleaa ja paljon ikkunoita, niin lopputulos ei voi olla kovin pimeä. :)

      Poista
  2. Valkoinen olisi ollut ehdottomasti parempi!

    VastaaPoista
  3. Minäkin luulen, että vaalean katon, lattioiden ym. kanssa tumma seinä näyttää hyvältä! Ja näyttäähän se nytkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eerika! Meille oli selvää, että jos seinät ovat tummat, niin lattian ja katon on oltava vaaleat. Eiköhän kaikki näytä sitten valmiina hyvältä! :)

      Poista
  4. Minäkin olen vaaleiden kannalla, tai sillain että
    Tuo tumma on ihana jos sitä ei ole liikaa :) todella kaunis koti teille tulee <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saikku! <3 Minäkin tykkään kovasti vaaleasta, mutta uskon ja toivon, että nuo tummemmat seinät eivät kuitenkaan synkistä liikaa, kun paljon tulee myös vaaleaa. :)

      Poista
  5. Tuo on niin makuasia. Kaunis sävy, mutta minun mielestäni silti kovin tumma. Itse olisin lähtenyt johonkin vaaleampaan sävyyn, harmaaseen tms. Keskeneräsistä työtä ei saisi arvostella, joten odotan lopputulosta! Varmasti kaunis.
    Mukava seurata teidän kodin valmistumista. Hyvältä näyttää. Varsinkin kylppärin lattia oli upea.
    Tsemppiä loppumetreille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Unknown! :) Makuasioitahan nämä tosiaan ovat. :) Itse tykkään myös kovasti vaaleasta ja yläkerran makuuhuoneisiin meille tuleekin vaaleat hirsiseinät. Alakertaan halusimme kuitenkin aidompaa, vanhanaikaista, tunnelmaa ja päädyimme tähän ruskeaan väriin, jolloin mielestämme kokonaisuus vanhojen huonekalujemme kanssa on juuri sellainen, mitä olemme hakeneet. Itse pystyn aika hyvin kuvittelemaan mielessäni, miltä lopputulos näyttää (kun kaikki pinnat maalattu ja huonekalut paikoillaan) ja kuva ei ole synkkä eikä pimeä. Toivottavasti tämä mielikuva pitää paikkansa. :)

      Poista
  6. En kyllä usko, että teille synkkä vaikutelma tulisi tummista seinistä! Teillä on niin runsaasti ikkunoita, lattialla ja katolla, vaaleilla kaapistoilla tulee varmasti olemaan suuri vaikutus valoisuuteen. Tuossa menee aina aikansa, että pellavaöljy imeytyy ja sävy tasaantuu. Nythän se selvästi vielä kiiltelee. Muistan, kun meidän keittiön kaappien keltainen näytti aluksi tosi kirkkaalta, mutta kun maali kuivui ja himmeni siihen tuli haluamani murrettu sävy. Jos koitatte vaaleampaa väriä muualle, vähentäkää mieluummin bigmenttiä toisesta maalauskerrasta. Tasaisempi lopputulos omien kokemusteni perusteella! :)

    Meillä taas olen pohtinut keittiön panelointia ja tapetointia. Ehkä puunvärinen lattia ja seinät on jo vähän liikaa, kun niin tekee mieli jotakin muutosta tehdä keittiöön. Toisaalta lattian maalauksellakin voisi saada jo raikastusta aikaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina! Seinät tosiaan vielä kiiltelevät paikoin. Täytyy testailla tuota muiden huoneiden väriä vielä ja katsoa, miten saisi parhaiten hieman vaaleamman, kauniin ruskean sävyn. :)

      Meillähän mies olisi halunnut suopakuurata lattiat, mutta sanoin, että sitten seinässä on oltava vaaleahko tapetti tai paneli ja tapetti, eikä ruskea hirsiseinä. Jos joskus kyllästymme näihin ruskeisiin seiniin ja haluamme vaaleamman ilmeen, niin luultavasti sitten laitammekin seiniin panelin ja tapetin. Varmasti teillä lattioiden maalaus vaaleammaksi raikastaisi keittiön tunnelmaa, jos jotakin muutosta kaipaatte. :)

      Poista
  7. Hyvältä näyttää! Voin sieluni silmin nähdä sen tumman ja vaalean yhdistelmän, siitä tulee upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaaru! Minäkin näen tuon lopputuloksen sieluni silmin ja minustakin se on upea! :)

      Poista
  8. Nyt taloon tulet *ryhtiä*. Tykkään.😊

    VastaaPoista
  9. Tykkään! Ja varmasti tulee näyttämään hyvältä! :) Innolla odotan kuvia valmiista. Mukavaa päivää<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lotta! Arvaa, odotanko minä innolla, että tulee valmista!? :) Kuvia tulee tänne aina, kun jotakin uutta on tapahtunut. Mitäs niitä kuvia panttaamaan, kun niitä on niin mukava jakaa teidän kanssanne! :)

      Poista
  10. Höps, minä taas en ymmärrä sitä kun ihan kaiken pitää nykyisin olla valkoista. Kiva, että seinistä tulee noin kauniin ruskeat ja kun valkoista on muuten niin paljon, niin eipä tule lopputuloksesta pliisua. Tosi kivat, rouheat seinät!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura! Minustakin tuo ruskean sävy on todella kaunis; juuri se sävy, jota haimme. :)

      Poista
  11. Näyttää todella hyvältä!! <3

    Meillä on yli satavuotiaat patinoituneet hirsiseinät ympärillä ja koti ei ole yhtään synkkä sisältä. Moni on ollut aivan yllättynyt miten valoisaa täällä on. Mitään seiniä ei ole raskittu peittää. Tykkään näistä mielettömästi, joskus on hauska miettiä mitä kaikkea nämät seinät ovat kuulleet ja nähneet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Silja! :) Teidänkin vanhoja patinoituneita hirsiänne olemme blogistasi tutkailleet, kun olemme sopivaa väriä miettineet. Mukava kuulla, että kodissanne on valoisaa tummahkoista seinistä huolimatta. :)

      Poista
  12. Ihana tulee! Kauniisti tulee esille nyt piilutus :).
    Ja just niin pitää tehdä, mikä itsestä tuntuu parhaalle, eikä sen mukaan, että mikä nyt on "muotia".
    Varmasti tulee lämpimä ja kotoisa tunnelma, eikä liian tumma, kun on vaaleaa katossa, lattiassa ja kalusteissa .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Piilutus tulee tosiaan nyt käsittelyn jälkeen vielä paremmin esiin. Niinpä, meidän perhettä vartenhan tätä kotia tehdään, eikä ketään muuta. :)

      Poista
  13. Olen aivan varma, että kokonaisuudesta tulee upea!

    VastaaPoista
  14. hui..aika tumma :) pitää tietty silmä tottua niin varmaan oikein kaunis lopputulos

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seinä on juuri sen sävyinen, kun olimme suunnitelleet, joten me emme onneksi tarvitse enää totuttelua :)

      Poista
  15. Teillä on sen verran huikea määrä ikkunoita, että kyllä teillä valoisaa tulee olemaan! Katto ja lattia ovat varmaan merkityksellisemmät sen valon heijastamisessa, kuin seinät. Jotain särmää pitää olla kuitenkin, ettei kokovalkoista nyt perinteisestä hirsitalosta.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Ikkunoita riittää! Ja ei se kokovalkoinen kyllä tuntuisi oikealta meidän taloon. :)

      Poista
  16. Ruskea antaa sopivasti ryhtiä ja kehystä muulle vaaleammalle, jota kaavailette kotiin. Uskon, että lopputuloksesta tulee upea, mikäli sun makua yhtään tunnen!

    VastaaPoista
  17. Tekisin itse juuuuri samoin kun te nyt jos meille olisi tullut hirsitalo! Lopputulos on varmasti niin herkullinen että :) olen nähnyt jossain lehdessä jutun vastaavasta värimaailmasta ja se oli aivan mielettömän kauniin näköinen koti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mirkku! Kyllä mekin olemme aika vakuuttuneita siitä, että seinät on just oikean väriset. :)

      Poista
  18. Harvoin ehdin kommentoimaan, mutta nyt on pakko päästä kehumaan! Hieno tuosta tulee, koska on tulossa niin paljon valkoista niin kuin kerroit! Kokovalkoinen olisi pliisu "vanhaksi" pirtiksi eikä oikein moderni ilme istuisi noihin upeisiin piilutettuihin seiniin. Hyvä hyvä siis ja hirmuisesti tsemppiä teille! ~ kk

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kehuista! Sitä mekin pähkäilimme, että kokovalkea ilme ei oikein sovi tällaisen talon luonteeseen. :)

      Poista
  19. Upea! Hyvä että teette rohkeita valintoja, eikä massan mukana.

    VastaaPoista

Viestisi ilahduttaa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...