Hiihtolomalla

Tulipas taas pidettyä hieman taukoa blogin kanssa. Mies oli viime viikon hiihtolomalla, ja vietimme suuren osan lomasta mummuloissa. Loma oli nimensä mukaisesti hiihtoloma, sillä pääsimme mummulassa hiihtämään ihanassa auringonpaisteessa. Tyttö oli elämänsä ensimmäistä kertaa oikealla ladulla suksien kanssa ja kunhan hän tajusi heittää sauvat pois häiritsemästä, niin hiihto sujui hienosti. Loppumatkasta näille toveruksille iski niin kova kilpavietti, että melkein itku kurkussa piti viimeiset metrit hiihtää, ettei vain jäisi kakkoseksi. :D

 

Miehen kanssa kävimme vielä kahdestaan kunnon lenkillä upealla järven jäällä. Olipa mukava viilettä pitkin tasaista "hiihtolatua", kun sai vapaasti valita, mihin suuntaan hiihtelee. Hiihtoharrastuksen aloitin miehen kannustuksesta meidän ruvettua seurustelemaan. Niin kuin täällä blogissakin on tullut selväksi, niin en ole koskaan ollut mikään himourheilija, mutta tulipa ennen lapsia käytyä miehen kanssa jopa Finlandia-hiihdossa. Naisten 20km:n sarjasta saatu osallistujamitali oli elämäni ensimmäinen mitali ja se paransi kertaheitolla kaikki ala-asteen hiihtokilpailujen viimeisistä sijoista tulleet traumat. :D Tällainen rento sunnuntaihiihtely järven jäällä on minusta kaikista parasta, kun ei tarvitse väistellä veren maku suussa ohi kiitäviä kilpaurheilijoita. Mikä parasta, järven jäällä ei ole liiemmin mäkiä! Alamäet ovat minusta melkein pahempia, kuin ylämäet, sillä pelkään kaatumista niin kovasti. Raskausaikoina en olekaan suostunut hiihtämään ollenkaan, joten viime vuosina hiihtämäinen on ollut hyvin vähäistä.

Maisemat olivat upeat ja saipa matkan varrella myös ihastella kauniita rakennuksia.

Hiihtämisen, mäenlaskun ja makkaranpaiston lisäksi ehdimme käydä myös pariin otteeseen uimahallissa. Pikkuveli pääsi toisella kerralla mukaan elämänsä ensimmäistä kertaa. Oletimme, että hän on veden kanssa aluksi arka, niin kuin tyttö ja poikakin ovat pienempänä olleet. Kuinka väärässä olimmekaan! Hän oli ihan mahdoton vesipeto; kuin joku naurava ikiliikkuja, joka hullaantui vedestä aivan täysin. Hän ei osannut pelätä vettä ollenkaan ja meni lasten 30cm syvässä altaassa aivan villinä pää kolmantena jalkana. Kirjaimellisesti, sillä hän kulki vedessä juosten ja kaatui joka kolmas askel niin, että pää kävi veden alla, muttei ollut siitä moksiskaan. Nousi vain nauraen ylös ja sama meno jatkui. Syvemmässäkin lasten altaassa hän olisi mennyt omia menojaan ja häntä sai pidellä kaksin käsin, ettei olisi uponnut veden alle. Videota olisi ihan ehdottomasti pitänyt saada tuosta menosta. En halua edes ajatella, kuinka paljon vettä hän hörppi uinnin aikana. Kesäisiä uintireissuja kauhulla odotellessa!

Olisi tosi mukava laitella tänne pitkästä aikaa rakennuskuvia, mutta sillä rintamalla ei ole hirveästi tapahtunut viime aikoina. Rakennusväsymykselle ei loppua näy. Kuistia mies on kuitenkin saanut vähän eteenpäin, ja jos vielä keksisimme siellä säilössä olevilla tavaroille toisen säilytyspaikan, niin kuistin paneliseinät saisi maalattua. Katsotaan, milloin saan laitella kuvia teillekin nähtäväksi. :)


Iloa viikkoosi!