Kuistia en ole muuton jälkeen liiemmin blogiin kuvaillut. Se on ollut aika lailla siinä tilassa, kuin mihin se muutettaessa jäi. Mies sai hiihtolomalla laitettua viimeiset seinäpaneelit paikoilleen, ja seuraavaksi olisi vuorossa paneeleiden maalaus.
Kuisti on melko
suuri, joten se on ollut hyvä säilytystila jos jonkinlaiselle romulle. Pienimmäisen päiväuniaikaan sain kuistin tyhjennettyä lopuista sekalaisista tavaroista ja ahdoin käytössä
olevat kengät ja ulkovaatteet kodinhoitohuoneeseen. Miehen olisi
tarkoitus sutia ensimmäinen maalikerros paneeleihin huomenna. Kovin paljoahan tuota paneelia ei kuistissa jää näkyviin, kun ulko-ovi, ikkunat ja listat vievät niin paljon tilaa. Maalin väri
selvinnee seuraavassa kuisti-aiheisessa postauksessa.
Ikkunoiden ansiosta kuisti on ihanan valoisa. Se on myös melko korkea tila ja varsinkin näin tyhjänä hyvin avaran oloinen.
Ulko-ovelta katsottuna oikealle mies tekee jossakin vaiheessa seinän levyisen penkin, jonka sisälle saa hyvin kenkiä piiloon. Miehen kotoa löytynyt pieni pöytä on tätini kunnostama. Pöydän lopullista väritystä emme ole vielä päättäneet. Sen olisi kuitenkin tarkoitus jäädä kuistiin.
Kuistin kukkakuviollisia tuoleja saimme neljä kappaletta tytön ja pojan puusänkyjen oston yhteydessä. Näiden tuolien lopullista väriä tai paikkaa emme vielä ole päättäneet. Ehkä yksi voisi päätyä tytön huoneeseen, sillä tytön sängynpäädyssä on sama kukkakuvio, kuin tuoleissa.
Tähän loppuun olisi hauska laittaa kuva siitä, miltä kuisti näitti vielä tänä aamuna, ja miltä se on näyttänyt lähes koko syksyn ja talven. Jostakin syystä valokuvien ottaminen ei kuitenkaan tullut ensimmäisenä mieleen sen tavarapaljouden keskellä.
Viettäkäähän mukava viikonloppu! <3
Ihanan avara ja valoisa kuisti. Tykkään aivan älyttömästi teidän räsymatoista. Voi kun meillekin löytyisi muutama tuollainen värikäs matto. :)
VastaaPoistaKiitos Aidafoun! Minäkin tykkään kovasti meidän matoista, varsinkin, kun ne ovat kaikki omasta mummulastani :)
PoistaIhana kuisti ja todella iso. Hieno tuoli.
VastaaPoistaKiitos Tuija! Iso kuisti on kyllä ihana, kun muistelee edellisen asuntomme yhden neliön suuruista tuulikaappia. :)
PoistaVau, mikä ihana kuisti <3
VastaaPoistaNyt täytyy tarkemmin tutustua blogiisi, onko tämä vanhasta remontoitu vai kokonaan uusi ihana vanhahtava koti
Kiitos! Meidän koti on tosiaan uusi, perinteiseen vanhaan tyyliin rakennettu talo :)
PoistaMiten ihana kuisti - suuri ja valoisa 💜 Tuo puolipyöreä ikkuna pariovien yllä on niin kaunis!
VastaaPoistaKauniita vanhoja tuoleja ja pikkuinen pöytä. Raaskiiko noita lainkaan maalata, niin kauniita ovat noinkin!
Kiitos Kaaru! Pöytä ja tuolit ovat tosiaan kauniita noin puunvärisinäkin. Katsotaan, mitä niille tehdään, vai tehdäänkö mitään :)
Poista