Talo Ahonlaidalla: 2-vuotiaan juhlat

tiistai 9. toukokuuta 2017

2-vuotiaan juhlat

Juhlimme viikonloppuna meidän pikkuveljeä, joka täyttää jo kaksi vuotta. Äidin pieni vauva ei olekaan enää niin pieni, eikä varsinkaan enää vauva. Mummu löysi pojalle osuvan kortin, jossa 2-vuotiaalla synttärisankarilla on tutti suussaan. Kuvaa hyvin meidän omaa tuttisuuta. Eiköhän tuosta tutistakin uskalleta luopua, kunhan saadaan ensin tuo 2-vuotias vauveli vieroitettua rinnasta. :D Siitä kerronkin toivottavasti lähiaikoina jonkinmoisen onnistumistarinan.



 Pikkuveli tykkää kovasti junista ja niinpä päätin tehdä hänelle junakakun. Veturista tuli tosin niin ruma ilmestys, etten tiennyt, pitäisikö itkeä vai nauraa. Veturin pyöriksi tarkoitetut Domino-keksitkin unohtuivat vahingossa ruokakomeron hyllylle. Päätin kuitenkin nauraa, koska tiesin tuon etäisesti veturia muistuttavan, tuoreista mansikoista tehdyn, Britatortun ulkonäöstään huolimatta maistuvan hyvältä. Ja kun synttärisankari vielä osoitteli kakkua, ja sanoi "tuut, tuut", niin enpä viitsinyt alkaa turhia synkistelemään. Muut tarjottavat olivat junan vaunuja muistuttavissa astioissa ja näihin vaunuherkkuihin olenkin tyytyväinen. 

 



Kokeilin ensimmäistä kertaa tehdä maukkaita suolapaloja, krustadeja, kahdella eri täytteellä. Varsinkin savuporotäyte meinasi viedä kielen mennessään. Laitan ohjeet tänne blogiin muistiin niin itselleni kuin muillekin.  



  

Kylmäsavuporotäyte
1dl kuohukermaa
180g ruohosipulituorejuustoa
noin 50g  kylmäsavuporoa
paprikaa


Palvikinkkutäyte
1dl kuohukermaa
180g pippurituorejuustoa
palvikinkkua
kurkkua

Vatkaa kerma löysähköksi vaahdoksi. Pilko poro/palvikinkku ja paprika/kurkku pieniksi kuutioiksi. Sekoita kaikki aineet yhteen. Yksi täyte riittää hyvin 24:ään krustadiin (1 paketti). 



Tähän päättyikin meidän kevään synttäriputki. Ensi vuonna taidetaan taas kutsua sukulaiset kerralla lasten yhteisille synttäreille. :)

12 kommenttia:

  1. Onnea kaksivuotiaalle! Ja onnittelut myös mielettömästä imetystaipaleesta! Meillä juhlitaan elokuussa. Syntymäpäivään tuntuu olevan vielä kovin pitkä matka, mutta tiedän, että aika menee kuin hujauksessa. Miten nämä pienet voivatkin kasvaa noin hurjaa vauhtia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piia! :) Kyllä nämä kaksi vuotta ovat menneet ihan hurjan nopeasti! Lasten kasvustahan sen ajan kulumisen parhaiten huomaa.

      Poista
  2. Herkulliset tarjottavat! Mitä herkkua tuo marjoilla koristeltu piirakka on, jotakin juustokakkua kenties? Onnittelut pikkuiselle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eerika! Se on amerikkalaista juustokakkua. Hurjan hyvää! Reseptikin löytyy blogistani hakemalla :)

      Poista
  3. Tulee ihan meidän pikkumies mieleen tuosta teidän päivänsankarista. Sillä erotuksella vain, että hänen lempparinsa ovat traktorit. Traktorikakku täällä suunnitelmissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Traktorit ovat meidänkin poitsun toinen lemppari – niitä kun saa katsella oman kodin ikkunasta päivittäin! Ovat nuo pikkumiehet kyllä veikeitä kavereita! :)

      Poista
  4. musta ison lapsen imettäminen on jotenkin vastenm... samoin jos 2veellä on vielä tutti. Tekee huonoa hampaille ja tulee varmaan ulkonevat jos lutkuttaa tissiä ja tuttia vielä pitkäänkin. jotenkin tuntuu, että elätte jotenkin kuplassa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi anonyymi! Minusta lapsen imetys, oli hän sitten 3kk tai 2 vuotta, ei ole vastenmielistä vaan luonnollinen tapa ruokkia lasta ja antaa hänelle läheisyyttä. Tutin haitoista hampaille olen hieman huolissani ja tarkoitus onkin jättää tutti pois pian sen jälkeen, kun imetys on saatu päätökseen. Mukavaa kevättä sinulle! :)

      Poista
  5. Pakko kommentoija tuota anonyymiä. Meillä lapset on imeny tuttia reilusti yli vuoden ikäiseksi. Hampaat on siitä huolimatta suorassa rivissä eikä ole ulkonevat. Samoin itse olen imenyt tuttia vielä 4v ja samoin hampaat ei ole siitä kärsinyt. Jokainen äiti hoitaa lastansa juuri niin kuin näkee parhaakseen ja muiden on kunnioitettava toisen päätöksiä. En tykkää tuommosista kommenteista. Onneksi sinä osasit suhtautua tuohon asiallisesti. 😊
    Hyvää kevättä teidän perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Eiväthän nuo anonyymit ilkeäsävyiset kommentit mitään mukavia ole, mutta enpä jaksa niistä stressiä ottaa. :) Aurinkoista kevättä myös sinulle!

      Poista
  6. Oi! Nuo krustadit näyttä niin hyviltä ! Ajattelin tehdä pojan ristiäisiin, mutta pohdin menekkiä. Osaatko sanoa monta kappaletta per henkilö kannattaisi varata? 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat kyllä hyviä! Teitpä kiperän kysymyksen! Riippuu varmasti paljon siitä, paljonko ajattelit tarjota muuta suolaista syötävää. Kyllähän noita nälkäänsä saa popsia aika monta, jos ei muuta suolaista ole. Ja toisaalta ovat niin hyviä ja pieniä, että vaikkei olisi nälkäkään, niin tekee mieli ottaa vielä lisää. :D Meillä oli noissa juhlissa 9 aikuista (lapset eivät näitä juuri syöneet) ja minulla oli 2 pakettia krustadeja eli 48kpl. Muutama jäi yli. Sanoisin, että 2-5/hlö voisi olla ok, mutta ei niitä luultavasti yli jää, vaikka olisi enemmänkin. Riippuu tosiaan paljon muun tarjottavan määrästä myös menekki. :)

      Poista

Viestisi ilahduttaa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...