Joulunpyhät ovat nyt takanapäin ja vuosikin vaihtui. Jouluaaton jälkeen ehdimme viettää pari päivää kummassakin mummulassa ennen kuin miehen oli palattava töihin. Me lasten kanssa emme ole juuri postilaatikkoa pidemmälle kotoa poistuneet. Lapset ovat viihtyneet joululahjojensa kanssa, olemme hieman ulkoilleet ja saimme jopa yhteistuumin siivottua lauta- ja palapelikaapin, joka on kaivannut järjestelyä jo pidemmän aikaa.
Meidän kotona on vielä kaikki joulukoristeet paikoillaan, eikä meillä ole mitään kiirettä päästä niistä eroon. Meidän kodissa saa olla joulu ainakin loppiaiseen saakka.
Uudenvuodenaaton saimme viettää ystäväperheen kanssa meillä. Lapset löysivät yhteiset leikit lähes saman tien, ja sen jälkeen mentiinkin hikipäässä taloa ympäri. Välillä olivat kaikki viisi lasta ahtautuneena meidän ruokakomeroon ja hauskaa tuntui olevan. Vierailun päätteeksi ajelimme keskustaan katsomaan kaupungin lapsille järjestämää ilotulitusta. Kyllä kannatti ajella, sillä komiat oli raketit!
Leivoin uudenvuodenaattoa varten porkkanakakkua, kinkkupiirakkaa sekä suklaisen tökkäyskakun, jota tein nyt ensimmäistä kertaa. Kinkkupiirakan tein pienin muokkauksin tällä Kinuskikissan ohjeella. Tökkäyskakun ohje löytyi Kotivinkin sivuilta ja sen juju ovat kakkupohjaan tökätyt kolot, jotka on
täytetty kinuskilla. Kanelin jätin tästä kakusta pois, kun sitä oli jo porkkanapiirakassakin. Tähän kattaukseen oli hyvä lopettaa joulun herkuttelut. Ainakin minulle tämä uusi vuosi saisi olla vähän terveelisempi, kuin mitä edellinen oli.
En ole moneen vuoteen tehnyt varsinaisia uudenvuodenlupauksia, mutta nyt voisin jopa tehdäkin. Mistäs sen tietää, vaikka saisin ne jopa toteutettua! Ainaisen herkuttelun vähentämisen lisäksi voisin luvata liikkuvani enemmän tulevan vuoden aikana. Tämän lupauksen pitäminen ei paljoa vaadi, sillä niin hävettävän vähäistä on liikkumiseni viimeisten vuosien aikana ollut. Olen kyllä vähän turhan hyvä keksimään tekosyitä olla lähtemättä lenkille. Nytkin on niin kovin liukasta, että parempi varmaan jäädä sisälle, ettei vain satu mitään. ;) Haluaisin myös lukea enemmän kirjoja. Rakas harrastukseni, joka on viime vuosina jäänyt käsityöharrastuksen varjoon. Nyt olenkin jo lukenut miehen joululahjakirjan ja omani on luvun alla, joten tästä on hyvä jatkaa! Toki käsitöitäkin haluan tehdä, mutta mielenkiintoisten kirjojen maailmaan uppoutuminen on vähintäänkin yhtä hyvä - ellei parempikin - rentoutumiskeino, joka parhaassa tapauksessa vielä opettaa ja sivistääkin, joten haluan lukea tämän vuoden aikana useita hyviä kirjoja. Oletko sinä tehnyt uudenvuodenlupauksia?
Mennyt vuosi oli meidän perheelle todella jännittävä. Raskaat rakennusvuodet tuottivat viimein tulosta ja pääsimme kesän lopussa muuttamaan omaan kotiin. Täällä olemme nyt saaneet viisi kuukautta rauhassa katsella ja kuulostella uutta kotia; tutustua siihen ja jatkaa pikkuhiljaa rakentamista omien voimien mukaan. Blogikin muutti uuteen osoitteeseen ja hienosti olette te lukijatkin löytäneet tänne Ahonlaidalle. :) Uusi vuosi jatkuu vielä alakerran viimeistelyn kanssa ja toivottavasti pääsemme jossakin vaiheessa myös yläkerran kimppuun. Toisaalta keväällä ja kesällä on ulkonakin kovasti hommaa, kun on aika istuttaa puita ja kasveja ja jonkinlaista ulkorakennustakin kaivattaisiin kipeästi. Mielenkiinnolla siis odotan itsekin, mitä kaikkea seuraavan vuoden aikana tapahtuu niin talon sisällä kuin ulkonakin. :)
Kiitos kaikille blogini lukijoille viime vuodesta, ihanista kommenteistanne ja kannustuksistanne! Ilman niitä tämä blogin pitäminen olisi aika tylsää ja yksinäistä! <3
Hyvää ja onnellista uutta vuotta 2017!
Kiitos reseptivinkistä, tökkayskakkua taidan kokeilla. Mukavaa uuden vuoden alkua.
VastaaPoistaKiitos Katja! Kannattaa kokeilla! :)
PoistaKiva nimi tökkäyskakku. herkullisia tarjottavia teillä oli.
VastaaPoistaEn minä tehnyt mitään lupausta, mutta toi makean vähentäminen on hyvä.
Kiitos Tuija! En tiedä, miten sitä makeaa vain tekee mieli joka päivä. Itsekuria tässä kaivattaisiin. :)
PoistaKuullostaapa herkulliselta kakulta! Onnellista alkanutta vuotta teille <3
VastaaPoistaKiitos paljon Eerika! <3
PoistaTein tökkäyskakun jouluaaton kahvipöytään, oli kyllä niiiin herkkua! Eikä ollenkaan liian makeaa, vaikka niin voisi luulla. Piti tehdä toinen heti tapaninpäiväksi :)
VastaaPoistaMukavaa alkanutta vuotta!
Kiitos Piia! Enköhän minäkin tuota tökkäyskakkua tee vielä useamman kerran. Hyvää oli! :)
PoistaEilen oli oikeasti niin liukasta, että olisi ollut fiksumpaa pysyä sisällä. Kävin sipsuttelemassa pienen lenkin ja muutaman spagaatin ehdin tekemään matkan varrella. :D Olen tullut siihen tulokseen, että illat miehen työpäivän jälkeen on vain niin lyhyitä, ettei aikaa lenkkeilylle oikein ole, mikäli meinaa ehtiä viettämään edes pienen hetken yhdessä. Ja varsinkin jos yrittää vielä ehtiä rakentamaan illalla. Mutta jospa tulevina vuosina tämäkin asia korjaantuisi..
VastaaPoistaOikein mukavaa alkanutta vuotta teille!
Kiitos Elina! Pitäisi varmaan tyytyä kiertämään vain taloa, kun nurmikko ei ole jäässä tai käyskennellä tuossa paljaalla pellolla :D Ovat nämä illat kyllä lyhyitä ja pimeitä. Ehkäpä se kevättä kohti helpottaa kun valo lisääntyy. Minulla nämä talvikuukaudet menevät aina vähän horroksessa ja keväällä vasta kunnolla "herään eloon". :)
PoistaEn olekaan huomannut blogiasi aiemmin, mutta hyvä, kun nyt löysin tämän ja upean talokaunottarenne! Mahtaa olla ihana tunne, kun on vastikään päässyt muuttamaan ja saanut viettää ensimmäiset joulut jne. Kaikkea hyvää uudelle vuodelle!
VastaaPoistaKiitos Pilvi! Kiva, kun löysit tänne! :) On tämä kyllä ihanaa, kun saa nyt elellä täällä kauan haaveissa ja rakenteilla olleessa kodissa :) Minäkin seuraan sinun blogiasi, mutta aivan turhan harvoin tulee laitettua kommenttia. :)
PoistaTökkäyskakkua onkin pitänyt kokeilla, tällä reseptillähän voisi yrittää. Minä pistän tuon sokerihimon näiden pimeiden päivien syyksi ;)
VastaaPoistaKokeile ihmeessä! Oli loppujen lopuksi helppo tehdä herkullista kinuskia maistellen! ;) Joo, kyllä minulla ainakin herkkujen syönti yleensä vähenee viimeistään pääsiäisen jälkeen kesää kohti mennessä! :D
PoistaOn teillä kyllä todella kaunis koti. Oli kiva katsella jouluisia kuviasi, melkein kuin olisi ollut paikan päällä.
VastaaPoistaKiitos paljon! Minustakin tämä joulusisustus sopii meidän kotiin erityisen hyvin. Sen takia emme joulukoristeista luovukaan turhan aikaisin. :)
Poista