Lapset olivat viikonloppuna yökylässä mummulassa, ja me saimme miehen kanssa kaivattua lepoa ja kahdenkeskistä aikaa. On se olo vain hieman erilainen aamulla, kun on saanut nukkua koko yön heräämättä. Kävimme miehen kanssa Vaasassa, mutta siitä voisin ehkä kertoa enemmän myöhemmin.
Lapsia mummulasta hakiessamme saimme mukaamme pikkuveljelle uuden sängyn. Tätini on jälleen ahkeroinut meidän vanhojen huonekalujemme kimpussa ja putsannut ruman maalikerroksen vanhasta puusängystä. Näissä vanhoissa huonekaluissa on se hyvä puoli, että jos on oikeassa paikassa oikeaan aikaan, niin niitä voi joskus saada hyvinkin edullisesti. Tämän päästävedettävän sängyn mies on hakenut vanhasta pohjalaistalosta aivan ilmaiseksi. Talossa oli niin pimeää, että mies ei edes nähnyt sänkyä kunnolla. Hän ei ollut ollenkaan varma, saisiko siitä enää käyttökelpoista tai kelpuuttaisinko minä sitä ulkonäön puolesta. Minusta sänky on oikein kaunis, vaikkakin hyvin yksinkertainen. Se on hieman samantyylinen, kuin isompien lasten puusängyt. Sänky täytyy toki maalata, kunhan ehdimme ja saamme päätettyä sopivan sävyn.
Olen niin iloinen, kun pääsimme Ikean kaikkia lapsia palvelleesta pinnasängystä ja nyt kaikilla on omat puusängyt. Näitä ei tarvitse vaihtaa moneen, moneen vuoteen, sillä ne saa vedettyä tosi pitkiksi. Varsinkin tämä uusin sänky on myös todella leveä. Pikkuveli mahtuisi nukkumaan siinä vaikka poikittain. Ennen vanhaan näissä onkin tainnut nukkua useampi lapsi tai aikuinen vieretysten. Saa nähdä, miten ensi yönä uni maittaa uudessa sängyssä. Pientä lisäjännitystähän asiaan tuo se, että sänky on nyt reilun metrin päässä meidän sängystä, eikä enää siinä kiinni. Pikkuveli oli pärjännyt mummulassa hyvin ilman yömaitoa, joten jospa tämä sängyn siirto hieman kauemmaksi auttaisi kotonakin lopettelemaan noita yöimetyksiä.
Vaaleansiniset kukkalakanat olen ommellut ennen esikoispojan syntymää vanhempieni vanhasta Marimekon pussilakanasta. Isoäidinneliöistä virkatun peiton olen tehnyt samoihin aikoihin.
Minua hieman hirvittää, sillä nyt on menossa esikouluun haku ja kai minun pitäisi tuo meidän isompi poika sinne uskaltaa ilmoittaa. Onneksi syksyyn on vielä pitkä aika, joten ehkäpä tämäkin äiti ehtii vielä tottua ajatukseen, että oma pieni poika ei olekaan enää niin kovin pieni.
Mukavaa viikkoa sinulle! Kiva, kun piipahdit täällä! <3
Ihana sänky! Ja niin suloinen pikkumieskin siellä :)
VastaaPoistaKiitos! Ihania ovat molemmat :)
PoistaKaunis sänky, on ne vaan niin ihania nämä vanhat huonekalut. Kyllä pienen miehen kelpaa pötkötellä omassa sängyssään! Odotas kun ne muuttaa kotoa... meillä taitaa kohta kaikota toinenkin : )
VastaaPoistaVanhat huonekalut ovat kyllä niin ihania! Ensimmäinen yö omassa sängyssä meni vähän niin ja näin, mutta jospa se pienen totuttelun jälkeen tuntuisi tutulta ja turvalliselta. :)
PoistaRakastan juuri näitä vanhoja leveitä puusänkyjä, niissä on sitä jotakin. <3
VastaaPoistaMeidän esikoisellakin on sellainen eikä tarvitse pelätä että hän siitä yöllä tippuisi. Kun jää vielä sopivasti laitaakin. Samantapainen täytyy metsästää pikkusiskollekin. :)
Niinpä! Ovat kyllä kauniita! Tsemppiä pikkusiskon sängyn metsästykseen! :)
PoistaNuo päästä vedettävät sängyt on käytännöllisiä. Meillä on kans tuolla yläkerrassa yksi sellainen, kun poika kasvaa niin eikuin sänkyä vedetään kummastakin päästä ja pituutta tulee.
VastaaPoistaKiva kun pääsee välillä "huilaamaan"
Ovat nuo sängyt vaan käteviä, kun kasvavat lapsen mukana. :) Teki kyllä hyvää saada välillä levätä hetki ilman lapsia. :)
PoistaKaunis on ja iso työ on jo sängyn osalta tehty! Söpöjä kuvia pikkuisesta :)
VastaaPoistaKiitos Pilvi! Tätini on tehnyt hurjan työn meidän vanhojen huonekalujen kanssa! :) Eipä meillä olisi tiloja saati aikaa tuohon pölyiseen putsaushommaan.
PoistaKummipoikani vaimo kunnosti mummonsa vanhan sängyn perheen esikoiselle.On hienoa,että vanhoja huonekaluja entisöidään.
VastaaPoistaTuommoiset perintökalleudet ovat kaikkein upeimpia! On se hienoa, että vanhoja huonekaluja arvostetaan ja otetaan käyttöön!
Poista