Talo Ahonlaidalla: Tupa talviasussa

keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Tupa talviasussa


Nyt on saatu iloita kauniista ja sateettomista syyspäivistä. Pikkupakkaset ja kuivat ilmat ovat kyllä piristäneet mieltä. Yleensä olemme aloittaneet joululaulujen kuuntelun "vasta" marraskuun alussa, mutta nyt otimme pienen varaslähdön. Tyttö halusi yhtenä päivänä kuunnella musiikkia ja toivoi nimenomaan joululauluja, joten en voinut olla suostumatta ehdotukseen. Niinpä täällä ovat soineet lasten joululaulut jo muutamana päivänä. Onneksi tykkään niin paljon joulusta ja sen odotuksen tuomasta tunnelmasta, että en varmasti ehdi kyllästymään lauluihin ennen joulua.



Viime viikolla meidän koti oli yhtenä päivänä niinkin siistissä kunnossa, että sain otettua muutaman kuvan tuvasta. Vaihdoin niittyleinikki-opetustaulun tilalle vähän talvisemman sävyisen orvokki-taulun. Pikkulegot saatiin taas vaihteeksi kerättyä pois patakaapin päältä, ja legoleikit siirtyivätkin pysyvästi muualle, kun toimme mummulasta sitä varten pappani minulle tekemän pöydän.

Lämpöiset taljat ja viltit kuuluvat sohvan varustuksiin näin talvea odotellessa. Virkkaamastani kukkatyynystä olen kertonut enemmän täällä. Valkoisen tyynyn olen myös virkannut useampi vuosi sitten.






Kaakeliuunia olemme lämmittäneet vasta muutaman kerran tänä syksynä, mutta jatkossa varmasti ahkerammin. Viikonloppuna istuskelimme kaakeliuunin  lämmössä ja nappasin  takasta pari kuvaa. Tuota viimeistä kuvaa katsoessa alkaa väkisinkin naurattaa. Kuvassa kaikki näyttää niin rauhalliselta, mutta kunpa tietäisette, miten kova taisto lapsilla oli siitä, kuka istuu kenenkin vieressä ja missä taljan nurkassa kenenkin paikka on! Kaikilla taisi olla jo niin kova väsy ja nälkä siinä makkaroiden paistoa odotellessa, ettei kiukuilta ja riidoilta voitu välttyä.




NÄHDÄÄN TAAS!

8 kommenttia:

  1. Kauniilta näyttää tuvassanne. Tuvan kattoa tässä jo ihastelin ihan ääneen miehelleni, joka ehdotti mahdolliseen tulevaan kotiimme samanlaista. Nyt, kun sen näkee kuvassa, hyvältä näyttää kyllä!

    Miten olette muuten saaneet noin hyvin maalit poistettua väliovien peilien urista? Mulla on ollut työnalla jo pidemmän aikaa muutama puuovi, joista maalit on jo aikaa sitten muutoin poistettu, mutta urat tuottaneet päänvaivaa..olisin kiitollinen mahdollisista uusista vinkeistä maalinpoiston suhteen. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaaru! :) Itsekin tykkään kyllä tosi paljon tuosta meidän vanhan tyylisestä katosta.

      Meidän vanhojen huonekalujen ja väliovien maalinpoistosta kuuluu kiitos tädilleni, joka on ahkeroinut niiden parissa entisöintipiirissä. Hän on poistanut maalit kuumailmapuhaltimella. Tsemppiä maalinpoistoon, ei varmasti ole mitään mukavinta hommaa!

      Poista
  2. Voi että, niin kaunista ja kotoisaa. Lämmin tunnelma huokuu kuvista ruudun tälle puolen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aidafoun! Kyllä täällä kovin kotoisalta tuntuu! :)

      Poista
  3. Kauniilta näyttää, jotenkin kovin kotoiselta ja seesteiseltä! Ihana kuulla, että muilla on myös lapsilla taistoa! Meillä kaksi nuorinta ei tunnu tulevan toimeen ollenkaan, helpointa on, kun eivät "osu" toistensa tielle! Ensilumen riemua sinne teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! Välillä ei tehdä muuta kuin tapellaan ja välillä ollaan parhaita kaveruksia, näinhän se menee! Ensilumesta on kyllä riemuittu kovasti! :)

      Poista
  4. Kaunis ja kodikas on tupanne talviasussa! Voin kyllä hyvin kuvitella lapsien välisen taiston, vaikka kuva onkin kuin rauhaisa idylli. :D Elämäähän se vain on.

    VastaaPoista
  5. Kiitos Elina! :) Kyllä tämä koti niin omalta ja kodikkaalta tuntuu! Lapset on lapsia, eikä kaikki aina suju ilman kärhämiä.

    VastaaPoista

Viestisi ilahduttaa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...