Talo Ahonlaidalla: Kuistin joulua ja vuosi lisää

tiistai 12. joulukuuta 2017

Kuistin joulua ja vuosi lisää

Tänään kävimme kahden nuorimmaisen kanssa meidän seurakunnan perhekerhossa, jossa vietettiin pikkujoulua. Nyyttäriherkkuja tuli napsittua ihan riittävästi, ja sokeriähkyn varmisti vielä kotona jääkaappiin valmiiksi tehty kaksinkertainen piparitaikina, joka piti leipoa pipareiksi.
 
Meidän kuisti on edelleen listoja vailla, mutta sieltäkin otin pari kuvaa tänne blogin puolelle. Lasten askartelut ovat valloittaneet myös kuistin. Lapset ihastuivat askartelulehdessä olleisiin tonttuihin ja metsäneläimiin ja tekivät niitä innoissaan monena päivänä. Yksi kuistin nurkka on täynnä miehen raksavaatteita ja muuta epämääräistä, sillä niille ei ole tällä hetkellä oikein muuta järkevää paikkaa. Siispä jälleen tällaisia tiukasti rajattuja otoksia.





 Perheemme kaikki muut jäsenet ovat syntyneet kevättalvella ja keväällä, mutta minun synttäreitäni juhlitaan näin joulun alla. Eilen oli siis minun juhlapäiväni! Minä en vanhenemisesta juuri stressaa. Ikä on vain luku ja voin sanoa, että en tunne itseäni läheskään yhtä vanhaksi, kuin mitä ikäni antaisi olettaa. :D Siispä ihan tyytyväisenä otin jälleen vastaan yhden lisävuoden sekä lasten tekemät ihanat kortit ja miehen ostamat korvikset. Yleensä emme miehen kanssa juuri toisillemme lahjoja ostele. Nyt lahjavalinta oli kuitenkin helppo, sillä minulla on jo Kalevalan Vanamo-sarjan kaulakoru ja mies tiesi, että haluaisin vielä saman sarjan korvakorut sekä käsikorun. 



Eilen olimme tytön tanssikoulun joulunäytöksessä. Tyttö on käynyt koko syksyn tosi innokkaasti lastentanssissa ja oli hieno nähdä heidän esityksensä. Pojatkin jaksoivat seurata esityksiä reilun tunnin ajan, kun olimme varustautuneet karkkieväillä. Varmistin vielä illan sujuvuuden laittamalla sekä tytön että pikkuveljen päiväunille. Iltamenot ovat meille aina vähän hankalia, sillä lapset ovat tottuneet menemään nukkumaan jo pian seitsemän jälkeen. Aikaisesta nukkumaanmenosta huolimatta meidän 6-vuotias täytyy herättää täydestä unesta lähes joka aamu, jotta hän ehtii eskariin.


Heijastin-arvontaan voi osallistua vielä keskiviikkoiltaan saakka! :)



13 kommenttia:

  1. Mukavia koristeita ovat lapset tehneet, sopivat hyvin.
    Kaunis korusarjan oot saanut, hyvää synttäriä sinulle.

    VastaaPoista
  2. Lämpimät onnittelut joulukuun tytölle!<3

    VastaaPoista
  3. Onnittelut synttäreistä. Kuistin ovet on kauniit.

    VastaaPoista
  4. Lämpöiset synttärionnittelut! :) Ihania askarruksia siellä on tehtailtu kuistin oviin.

    VastaaPoista
  5. Paljon onnea synttäreiden johdosta!
    Nuo tontut ja muut jouluaskartelut vievät ajatukset lapsuuden lämminhenkisiin jouluihin.
    Silloin meillä tontut koristivat joka ikkunaa - oi kultaisia muistoja! 😍

    Kauniilta näyttää teidän kuistilla ❤

    VastaaPoista
  6. Paljon onnea!!!! Sama fiilis kyllä ,että ei tunne itseään niin vanhaksi kuin mitä on :) Mutta se onkin ihan hyvä niin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi! Joo on se hyvä, että tuntee itsensä nuoremmaksi, kuin mitä oikeasti on, eikä toisin päin. :)

      Poista

Viestisi ilahduttaa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...