Talo Ahonlaidalla: Vanhat Kotiliesi-lehdet kehyksissä

torstai 22. maaliskuuta 2018

Vanhat Kotiliesi-lehdet kehyksissä


Jokin aika sitten esittelin blogissani jo monta vuotta sitten huutokaupasta hankkimiamme vanhoja Kotiliesi-lehtiä. Alakerran sisustamisessa ollaan viimein päästy seinien sisustamiseen, ja halusin kehystää muutaman lehden kotimme seiniä koristamaan. Minulla oli ilo saada tehdä yhteistyötä paikallisen yrityksen, Kehys-Ilosen, kanssa ja nyt ihanat Martta Wendelinin kuvittamat Kotiliesi-lehdet kaunistavat meidän tuvan seiniä.

Ylistarolainen Kehys-Ilonen on tarjonnut erilaisia massiivipuisia listoja niin rakentamiseen kuin sisustukseenkin jo vuodesta 1993 lähtien. Valikoimaan kuuluu niin moderneja kuin perinteisiäkin kehyslistoja kehysliikkeille, museoille, gallerioille ja taiteilijoille. Lisäksi Kehys-Ilonen tekee yksilöllisiä kattolistoja, jalkalistoja ja muita sisustuslistoja sekä erikoislistoja asiakkaan toiveiden mukaan. Kehykset ja listat valmistetaan suomalaisesta männystä. Asiakkaan toiveesta listoja syntyy myös muista puulajeista.




Kehys-Ilonen osti Seinäjoen keskustassa sijaitsevan Sari’s Art -liikkeen helmikuun alussa. Sari’s Art on toiminut Seinäjoella jo parikymmentä vuotta kehystäen asiakkaiden maalauksia, piirustuksia ja valokuvia. Liikkeen motto ”kehystämme mitä vain” takaa myös erikoisempien asioiden, kuten vauvan kenkien ja vaatteiden, soittimien, käsitöiden tai vaikkapa ruislimpun vitriinikehystyksen.

Etsiessäni lehdilleni sopivaa kehystyspaikkaa, tuo motto kiinnitti huomioni ja tein vierailun Sari’s Art -liikkeeseen. Siellä vietin tovin jos toisenkin erilaisia kehysvaihtoehtoja katsellen. Onnekseni sain apua liikkeen työntekijöiltä, jotka kuuntelivat toiveitani ja ojentelivat niiden mukaan eteeni kehyksiä laajasta valikoimasta. Vaikka en tiennyt aivan tarkalleen, millaisia kehyksiä tauluihin haen, osasin heti jättää laskuista pois liian modernit ja valkoiset sekä liian värikkäät kehykset. Lopulta jäljelle jäi muutama ruskeasävyinen, kultakoristeinen lista, joista tein valintani.

 


Sari’s Artista sain kallisarvoista apua niin kehyksien kuin lasinkin valintaan. Päädyin valitsemaan hieman hintavamman näkymättömän lasin. Lasia ei juuri edes huomaa, ja taulun värit näkyvät sen läpi juuri oikean sävyisinä ilman ylimääräisiä heijastuksia. Tämä oli aivan nappivalinta! Myös kehykset ovat kaikessa vanhanaikaisuudessaan juuri meidän kotimme sekä lehtien sävyihin sopivat. Kehyslista on Ylistaron oman tehtaan tuotantoa, oikeaa lähilistaa siis! Vielä muutama vuosi sitten en olisi ikimaailmassa huolinut tällaisia ruskeakultaisia kehyksiä kotiini, mutta nyt en olisi voinut muunlaisia ajatellakaan! Toiveenamme oli, että koko lehti kehystetään, jotta niitä ei tarvitse ruveta leikkelemään. Näin tehtiinkin ja nyt lehdet ovat ehjinä tallessa kehysten sisällä. Olen todella iloinen kauniista tauluistani sekä saamastani ystävällisestä ja asiantuntevasta palvelusta! 


Linkit yrityksen sivuille:
Kehys-Ilonen                Kehys-Ilonen Facebook
Sari's Art                       Sari's Art Facebook


*Yhteistyöpostaus*



Talo Ahonlaidalla -blogin Instagram-tili löytyy nyt täältä! :)



5 kommenttia:

  1. Nuo vanhojen Kotiliesin kannet ovat mitä mainoin sisustusidea hirsiseinille. Minullakin oli keittiössä Kotilieden kansikuvia kehyksissä, mutta nyt ne ovat vintissä tallessa. Ne taitavat löytää uuden kodin mökiltämme.
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piipe A! Tykkään kovasti Martta Wendelinin töistä ja näissä vuoden 1936 kesä- ja heinäkuun numeroissa värit ovat ihan herkät ja sopivat meile hyvin. :)

      Poista
  2. No onpa vaan ihanasti vanhaa tyyliä henkivät kehykset! Ja nuo Wendelinin kuvat ovat kyllä niin herttaisia, niin herttaisia. 😍 Taulut sopivat hirsiseinälle kyllä kuin nenä päähän.

    Levollista palmusunnuntai viikonloppua sinne teille! 😙

    VastaaPoista
  3. Kiitos Kaaru! ❤ Sekä Wendelinin kuvat että kehykset ovat kyllä aivan ihanat ja sopivat hyvin tummia hirsiseiniä vasten. 😊

    VastaaPoista
  4. Kauniit kuvat kauniissa kehyksissä.. Sopii tosi kivasti hirsiseinälle! :)

    VastaaPoista

Viestisi ilahduttaa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...