Talo Ahonlaidalla: Arvonnan aika

perjantai 28. huhtikuuta 2017

Arvonnan aika

Olen niin iloinen teidän lukijoiden kannustavista ja ihanista kommenteista koko meidän rakennusprojektin aikana ja edelleen nyt, kun rakentamistahti ja elämä on vähän rauhoittunut. Tämän uuden blogin puolella ei ole tainnut olla vielä yhtäkään arvontaa, joten nyt on aika arpoa jotakin pientä kiitokseksi teille lukijoille. <3

Ompelin sinisävyisen ja vaaleanpunaisen pussukan, jollaisia olen tehnyt aiemmin omaan käyttöön. Pussukka on juuri sopivan kokoinen esimerkiksi meikkejä tai muuta pientä kosmetiikkaa varten. Sisälle sujahtaa nyt arvonnassa kaksi ompelemaani rusettihiuslenkkiä.





Arvonnassa kaikilla, myös anonyymeillä, on yksi arpa. Toisen arvan saat, jos olet blogini Blogger-, Blogit.fi- tai Bloglovin'-lukija (tai liityt nyt). Blogger-lukijalista löytyy oikealta sivupalkista, samoin linkki blogini Bloglovin'- sekä Blogit.fi -tilille. Arvontaa saa vapaasti linkittää eteenpäin!

Arvontaan voit osallistua kommentoimalla tähän postaukseen, kumman setin haluaisit (sinisen vai vaaleanpunaisen), jos voitto osuu kohdallesi. Anonyymit, laittakaahan kommenttiin sähköpostiosoite.

Arvonta päättyy 5.5. keskiyöllä.
 

Onnea arvontaan ja iloista vappuviikonloppua! :)


61 kommenttia:

  1. Kahdella arvalla mukana! Jos voittaisin, valitsisin vaaleanpunaisen setin. <3

    VastaaPoista
  2. Voiton osuessa kohdalle, valitsisin vaaleanpunaisen setin :) Yhdellä arvalla mukana!

    cloudberryshake (at) gmail.com

    VastaaPoista
  3. Yhdellä arvalla mukaan! Sinisen valitsisin <3
    helena97@windowslive.com

    VastaaPoista
  4. Bloggerlukijana kahdella arvalla mukaan.
    Vaaleanpunainen olisi valintani.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Niin kauniita! Vaaleanpunaisen valitsisin. Muksna blogger-lukijana kahdella arvalla.
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  6. Lukijana kahdella mukana. mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Valitsisin vaaleanpunaisen setin.
    rihevaun@student.jyu.fi

    VastaaPoista
  8. Henna28
    Yksi arpa minulle, vaaleansininen setti jos voitan.

    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  9. Vaaleanpunainen valintani, riitta.maunula@phnet.fi.

    VastaaPoista
  10. Uudelle meikkipussille olisikin tarvetta, valintani olisi sininen :) lottakooo@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Kauniit pussukat. Mukana kahdella arvalla sinisen arvonnassa.

    VastaaPoista
  12. Kahdella arvalla mukana. Itelle haluaisin vaaleanpunasen, mutta sininen on ihan meijän neitin näkönen eli valittisin sinisen jos voittaisin ;)

    VastaaPoista
  13. Vaaleanpunainen.Yhdellä mukaan :)
    ellijapii@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Vaaleanpunainen ja kahdella arvalla blogger-lukijana mukana.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  15. Vaaleanpunainen olisi valintani jos voitto osuisi kohdalleni.
    mirha.84@hotmail.com

    VastaaPoista
  16. Yhdellä arvalla mukana. Vaaleanpunainen ihana pussukka olis kaunis. T.jonna jonnalamsa@hotmail.com

    VastaaPoista
  17. Yhdellä mukaan sinisen pussukan arvontaan. :)

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  18. Äh,olen siis mukana kahdella.. (blogger-lukija)

    VastaaPoista
  19. Molemmat on kauniita, joten ihan kumpi vaan käy jos voitto osuu kohalle :)

    -Tuula

    VastaaPoista
  20. Mukana kahdella arvalla pinkin pussukan arvonnassa :)
    annikajokinen95@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Yhdellä mukaan. Vaaleansininen ☺
    sannamattila10@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Ihanat molemmat, mutta vaaleanpunainen olisi valintani. Yhdellä arvalla mukana,
    Maisa
    pienet.suloisuudet@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Vaaleanpunainen olisi aivan ihana! :)
    Kahdella arvalla mukana.
    aidafounnn@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Ihanan kesäisiä ovat <3 <3 Mukana arvonnassa yhdellä arvalla. Valintani olisi vaaleanpunainen setti. miianblogi(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  25. Vaaleanpunaisen! ❤️
    Sara.rokman@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Apua kuinka ihania! <3 Yhdellä arvalla tavoittelen sinistä settiä. saraana.makela@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Vaaleanpunainen :)
    sanna.salmi@suomi24.fi

    VastaaPoista
  28. Kahdella mukana ja sinistä settiä tavoittelemaan.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Sininen väri. Mukana yhdellä arvalla.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  30. Kyllä se tuon vaaleanpunainen on tällä hetkellä ykkönen.
    Yhdelläa rvalla mukana arvonnassa.
    rituha@hotmail.com

    VastaaPoista
  31. Vaaleanpunainen on minun makuuni, kauniita ovat kummatkin.
    Mukana siis kahdella arvalla !

    VastaaPoista
  32. Ihanat pussukat, yhdellä mukana riittake@luukku.com

    VastaaPoista
  33. Kahdella arvalla kokeilen onneani tässä ihanassa arvonnassa! Vaaleanpunainen olisi valintani. 💗

    VastaaPoista
  34. Niin nättejä pussukoita molemmat, etten osaisi päättää kumman haluan! Joten arpaonnen mahdollisesti osuessa kohdalle jäisin odottelemaan sinun valitsemaa yllätyspussukkaa😊

    VastaaPoista
  35. Vaaleanpunainen, kahdella mukaan maiju_a@hotmail.com

    VastaaPoista
  36. Miten somia! Sopisi hyvin meikeilleni tuo vaaleanpunainen <3 ja hiuskorut saisi
    6-vuotias:-) Ihanaa kevättä, jos se nyt joskus tulee:)
    yhdellä arvalla mukana johanna.tuulia@hotmail.fi

    VastaaPoista
  37. Yhdellä arvalla mukana. Vaaleansininen olisi valintani
    m.mattila@nic.fi

    VastaaPoista
  38. Kahdella mukana! Sininen olisi mieluisampi :)

    VastaaPoista
  39. Airiina
    Yhdellä arvalla osallistun vaaleanpunaisen setin arvontaan.

    aiholapp at uusikaupunki.fi

    VastaaPoista
  40. Kahdella arvalla mukana, seuraan Bloggerin kautta. Valintani olisi ihana vaaleanpunainen pussukka :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  41. Sinisen valitsisin :)yhdellä arvalla mukana

    VastaaPoista
  42. Valitsisin vaaleanpunaisen. katri_1989@hotmail.com

    VastaaPoista
  43. Kiva. Kiva! Arvontaan mukaan yhdellä arvalla. Olisi kivaa jos joskus olisi onnea. Valitsen vaaleanpunaisen.
    Tv: raitsikkapee@hotmail.com

    VastaaPoista
  44. Hauskaa vappua!Arvontaan yhdellä vaaleanpunaista pussukkaa yrittämään.
    tyttiklemetti@luukku.com

    VastaaPoista
  45. Oi, oletpas saanut aikaan suloiset setit! Etenkin tuo vaaleanpunainen on mieleeni. :) Kahdella arvalla siis mukaan. hiltuha(at)gmail.com

    VastaaPoista
  46. Yhdellä arvalla mukana. Vaaleanpunainen punainen olisi tyttöni mieleen.

    VastaaPoista
  47. Kahdella mukaan. Vaaleanpunainen olisi siskon tytölle ihana lahja :)
    mantalisti0@gmail.com

    VastaaPoista
  48. Pussukoita ei ole koskaan liikaa, ainakaan kauniita käsintehtyjä! Molemmat kelpaisivat enemmän kuin hyvin, mutta ehkä tuo sininen on vähän lähempänä omaa lempivärimaailmaa. Blogger-lukijana kahdella arvalla mukana.
    talviuninalle@gmail.com

    VastaaPoista
  49. Vaaleanpunainen olisi nuoremmalle tyttärelle ihana reissupussukka, kun itse en ole saanut aikaiseksi sellaista ommella. :) tosimummo@wippies.fi

    VastaaPoista
  50. Yhdellä arvalla mukana ja vaaleanpunaisen valitsisin!:)
    juliaana.moberg@gmail.com

    VastaaPoista
  51. Kahdella mukana! Ja vaaleanpunainen olisi minulla toiveissa :)

    VastaaPoista
  52. Ihana arvonta <3 Kahdella arvalla mukana. Molemmat on ihania pussukoita, mutta ehkä tuo vaaleanpunainen olisi valintani, jos voitto osuu kohdalle.

    VastaaPoista
  53. Bloggerin kautta kahdella arvalla mukana! Valitsisin vaaleanpunaisen voiton osuessa kohdalle :)
    sanni.v.laine@gmail.com

    VastaaPoista
  54. Yhdellä arvalla mukana! Vaaleanpunainen sopisi meidän tytöille!😍

    VastaaPoista
  55. Kahdella arvalla mukaan vaaleanpunaista pussukkaa tavoittelemaan! :)

    VastaaPoista
  56. Mukana kahdella arvalla!
    Valitsisin vaaleanpunaisen!

    VastaaPoista
  57. Yhdellä mukana. Vaaleanpunainen olisi mun väri :) lamerinquecit@gmail.com

    VastaaPoista
  58. Vaaleanpunaista tavoittelen.
    1 arpa
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  59. Yksi arpa, kiitos ja sininen olisi valintani.
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  60. Kahdella mukana, punaisen ottaisin, jos voittaisin! :)

    VastaaPoista
  61. Vaaleanpunainen =)! Mukaan kahdella arvalla.
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista

Viestisi ilahduttaa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...