Talo Ahonlaidalla: Hääpäivä

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Hääpäivä

Tänään on kulunut tasan kolme vuotta siitä, kun sanoimme mieheni kanssa toisillemme tahdon. Hääjuhlamme oli juuri meidän näköisemme, enkä keksi oikein mitään, minkä olisin halunnut menevän toisin. Täydellinen päivä oman kullan ja rakkaiden sukulaisten ja ystävien kanssa. <3

Häidemme väreinä olivat vaalea lila, valkoinen ja tummanruskea. Värit toistuivat kukissa sekä muussa koristelussa. Ohjelman ajan istuimme hienossa vanhassa tumman ruskeassa reessä, jonka saimme lainaksi mieheni enolta. Emme halunneet juhlaamme ollenkaan niitä perinteisiä hääleikkejä, vaan  ohjelma koostui ruokailun ja kahvittelun lisäksi muutamasta puheesta sekä ystävistämme muodostetun bändin upeista esityksistä. Muun muassa seuraava koskettava laulu kuultiin:
Tuntuu kun ois eilinen siitä kun tavattiin.
Vuodet ovat sitoneet meidät toisiimme kiinni.
Tunne sydämen vahvistaa sen.

Niin kauan kun aikaa annetaan.
Niin kauan kun kanssas olla saan.
Edelleen yhdessä matkaa taitetaan.
Ikuisesti sua tahdon rakastaa.

Olli Helenius: Ikuisesti 

Tänään emme aio tehdä mitään normaalista poikkeavaa hääpäiväämme juhlistaaksemme. Aiempina vuosina olemme muistaakseni käyneet jossakin syömässä, mutta se taitaa nyt jäädä väliin. Jotakin hyvää voisin sentään leipoa päivän kunniaksi ja ehkäpä kertoa miehelleni muutaman ylimääräisen rakkauden sanan.

 Tässä vielä kuvia hääjuhlastamme.



4 kommenttia:

  1. onko siitä jo kolme vuotta!? hymyilevää hääpäivää!

    VastaaPoista
  2. Hyvää hääpäivää näin jälkikäteen! Marjo vinkkas sun blogista ja tulin ihastelemaan kauniita kuvia elämästäsi ja muutenkin kiva vähän päästä kurkistamaan maailmaasi. :) Kaikkea hyvää sinne! -HannaG.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! Mukava kun löysit tänne ja oikein aurinkoista kevättä sinulle :)

      Poista

Viestisi ilahduttaa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...