Kasvimaan satoa

Meidän kasvimaa on ollut hieman huonolla hoidolla näin ensimmäisenä kesänä. Ei vain ole ollut aikaa ja voimia kitkeä sieltä rikkaruohoja enää kukkapenkkien kitkemisen ja kaiken muun homman jälkeen. Porkkanarivit sentään harvensin ja kitkin jossakin vaiheessa, mutta perunat, herneet, salaatti ja kesäkurpitsa ovat olleet ihan oman onnensa nojassa pelto-ohdakkeiden ja heinien ympäröimänä. Täällä meillä päin on myös satanut kesällä aika vähän ja tuo meidän maa on melko savista ja kovaa, joten ei kai kasvimaan sato ole ihan pelkästään minun kitkemisistäni kiinni.

Salaatista ja kesäkurpitsasta ei satoa saatu oikeastaan ollenkaan, mutta herneitä on käyty silloin tällöin syömässä. Miehen kanssa olemme vain niin allergisia raaoille herneille, että yksi palko riittää saamaan kurkun kutisemaan. Ne olivat kuitenkin niin hyviä, että kerran söin varmaan kymmenen palkoa ja ymmärsin lopettaa vasta, kun kurkkua alkoi kunnolla ahdistaa. Kai se on vain uskottava, että täytyy edelleen pidättäytyä näistäkin terveellisistä herkuista monen muun raa'an kasviksen ja hedelmän tavoin. 

Tänään uskalsin tarkistaa ensimmäistä kertaa, millä mallilla perunat siellä mullan alla ovat. Kannatti myllätä multaa, sillä sieltähän löytyi viimein ihan syötävän kokoisia pottuja.  Porkkanat ovat melko kitukasvuisia, mutta lapset niitä narskuttelevat mielellään raakana ja me allergiset aikuisetkin keitettynä. Makoisia kyllä ovat! Meillä noita perunarivejä tuli aika monta ja porkkanoitakin piisaa, joten hetkeen ei tarvitse raahata kaupasta peruna- ja porkkanasäkkejä. On kyllä palkitsevaa syödä oman kasvimaan antimia vaikkakin näin jälkijunassa vasta elokuun lopussa.

Vaikka olin jo vakaasti päättänyt, etten enää lähde vadelmia poimimaan, niin kummasti löysin itseni tänä aamuna työntämässä kahta nuorimmaista tuplarattaissa kohti vadelma-apajia. Mukana oli monta Lidlin jogurttiämpäriä ja melkein kaikki saatiin täyteen. Lapset tyytyivät vadelmien poimimisen sijaan niiden syömiseen, mutta antoivatpahan minun poimia aika pitkään rauhassa. Hapankorput ja vesipullot pelastivat siinä vaiheessa, kun nuorimmainen alkoi kitistä kotiin, ja eväiden syönnin jälkeen leikit jatkuivat niin, että sain vadelmakiintiöni täyteen. Ihan kyllä hirvitti jättää niin paljon notkuvia vadelmaoksia metsään, mutta ei kai sitä yksi ihminen voi kaikkia puskia tyhjentää, vaikka kuinka haluaisi.

 Ja kuinka ollakaan, taas on pellillinen edellisen postauksen marjapiirakkaa paistettu viikonloppuherkuksi. Päällä jälleen vadelmia ja mustikoita. Puolustuksekseni kerrottakoon, että karkkia ja suklaata emme syö kovin usein, ehkä pari kertaa kuussa ostetaan lakupussi tai suklaalevy ja jaetaan koko perheen kesken tai sitten syödään miehen kanssa lapsilta salassa. Lapset kun eivät vielä tiedä, että on olemassa sellainen asia kuin karkkipäivä, jolloin voisi saada itselleen vaikka kokonaisen karkkipussin. Taitavat tosin tällä meidän leivontatahdilla saada enemmän sokeria (ja rasvaa)  kuin monet lapset, joilla karkkipäivä on kerran viikossa. Jäätelöä tulee myös syötyä aika usein niin kesällä kuin talvellakin, joten ihan hyvä, että eivät osaa karkkia vaatia vielä lisäksi.

Minua odottaa järkyttävä tiskivuori näin perjantai-illan ratoksi ja imuriakaan en ole vielä sadonkorjuultani ja marjanpoiminnaltani ehtinyt ottaa esiin. Minulla on pari hyvää kirjaa luvun alla ja niihin ajattelin tarttua vielä illalla, kunhan saan tiskit koneeseen ja lapset nukkumaan. Villakoirat ja leivänmuruset eivät luultavasti katoa yön aikana mihinkään, joten niiden kimppuun ehtii käydä huomennakin.


OIKEIN MUKAVAA VIIKONLOPPUA!